sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Osa 34. Kuu ja Aurinko

Huhhuh, on tässä taas tullut prokrastinoitua aika urakalla :'D No mutta, täällä taas uuden osan kanssa!
Näyttäis vähän siltä, että vauhti vain hidastuu ja nykyinen tahti on ehkä kaksi osaa vuodessa :x Ja vaikka joka kerta lupaan petrata, niin mitään ei tapahdu :D (kiitos lukio)

Nyt kuitenkin mulla voi olla ihan pätevä syykin, nimittäin ylioppilaskirjoitukset - ja mikä vielä tärkeämpää - oon alottanut kirjottamaan omaa kirjaa! romaania! huu!

Eipäs tässä muuta kuin että toivon, että nautitte:


1a

1b
Enää oli yksi ainoa pahvinen laatikko jäljellä kannettavaksi taksiin. Suurempia tavaroita Lucylla ei ollutkaan Matthew’n luona, olivathan he asuneet yhdessä vasta puolitoista kuukautta.
Lucy oli vakaasti päättänyt olla itkemättä, mutta tilanne teki silti tiukkaa. Kyynelet hakkasivat kuin moukari muuria, joka murtuessaan saisi aikaan melkoisen tulvan. Ja sitä Lucy ei halunnut tapahtuvaksi.

2
Hiljaa niiskuttaen hän nosti viimeisen lootan syliinsä ja loi vielä viimeisen katselmuksen heidän, hänen ja Matthew’n, yhteiseen kotiin. Matthew’n ohi kävellessään hän ei suonut miehelle minkäänlaista huomionosoitusta. Vaikka Lucy ei halunnut syytää heidän eroaan kummankaan syyksi, oli hän silti vihainen. Heidän eronsa tuntui niin turhalta. Mikä järki tässä kaikessa oli ylipäätään tapahtua, jos se päättyisi näin?

-----------------------------------------

3
Lucyn loittoneva selkä, sitten oven pamahdus kiinni ja sitten… hiljaisuutta. Lucy oli nyt lopullisesti poissa.

4
Matthew tunsi vieläkin rinnassaan sen ikävän ja levottoman kihelmöinnin, mitä hän ei vain voinut ymmärtää. Hän oli toiminut omatuntonsa mukaisesti. Missä siis kiikasti?

5
Ellei sitten… Lucyn onnea ajatellessaan hän oli saattanut unohtaa oman onnellisuutensa. Mutta nyt oli liian myöhäistä katua. Oli aika elää päätöstensä mukaan.

------------------------------------------

6
Lucy oli itkenyt hiljaa koko taksimatkan. Hänen onnekseen matka ei ollut ollut pitkä, joten kuskin ei tarvinnut kärsiä kiusallisessa tilanteessa yhtään liian pitkään. Nainen kiitti ajajaa niin pirteästi kuin pystyi ja kapusi viimeisten tavaroidensa kanssa takaisin vanhaan asuntoonsa.

7a

7b
Joelle istuikin jo sohvalla odottamassa häntä. Tämän kasvot olivat myötätuntoon vääntyneet, eikä hän sanonut sanaakaan vaan viittoi Lucya istumaan viereensä sohvalle.
Lucy laski pahvilaatikon lattialle ja laahusti sohvalle Joellen viereen. Hän nosti polvensa syliinsä ja antoi Joellen painaa hänet syliinsä ja silittää hänen hiuksiaan. Ja vihdoin itku sai tulla vuolaasti.

8
”Shh… Kyllä se siitä”, Joelle sanoi hiljaa ja juoksutti kämmentään hellästi Lucyn selkää pitkin. Itku ei vain ottanut loppuakseen. Lucy arveli kohta tarvitsevansa jo kokonaisen sixpackin nenäliinoja, jos rään ja kyynelten virta ei tukahtuisi pian.

9
Lopulta he olivat istuneet siinä hiljaa jo pitkän tovin. Lucy ei tiennyt oliko aikaa kulunut puoli tuntia, tunti, puoli päivää vaiko kokonainen elinikä. Mutta pääasia oli, että vihdoin itku alkoi tyrehtyä.
”Olen niin vihainen hänelle”, Lucy kuiskasi silmät vieläkin yhteen puristettuina.

10a

10b
”Ei sinun ole pakko puhua siitä, jos et halua”, Joelle sanoi miltei toppuuttelevasti, mutta Lucy pudisti vain päätään.
”En halua muita kuin hänet. Miksei hän voi vain ymmärtää sitä?” Hiljaisuus. Hercules tassutteli Joellen makuuhuoneesta heidän seurakseen – sohvan alle.
”Hänkin haluaa olla tukenasi”, Joelle naurahti. Lucyn suunpielet kohosivat hieman.

11
”Miksei hän voi tulla vain järkiinsä…?”
Joelle halasi tiukemmin Lucya. ”Anna sille aikaa. Kyllä se helpottaa.”

------------------------------------------------

12
Niin kliseiseltä kuin se kuulostikin, Lucy todella oli drinkin tarpeessa. Ehkä pieni hiprakka auttaisi häntä käsittelemään koko Matt-episodin. Ehkä. Niin hän ainakin toivoi.
Kolmannenkaan paukun jälkeen olo ei ollut kummoinen, eikä Matt ollut lähtenyt Lucyn ajatuksista sen pahemmin kuin aamulla korvamadoksi jäänyt radioviisukaan.
Räkälä, johon Lucy oli lopulta päättänyt sijoittaa juomarahansa, oli Yellow Stonen vähän… no, ei niin kunnollisella puolella. Toisin sanoen, ei ollut epätavallista törmätä pultsareihin ja sutenööreihin, jos nyt ihan rehellisiä oltiin. Mutta Lucy tarvitsi paikan, jossa olla. Jossa kukaan ei tunnistaisi häntä. Joellelle Lucy ei ollut maininnut ryyppyreissusta sanaakaan. Raitis ilma tekee minulle hyvää, hän oli huikannut ovelta lähtiessään.

13
”Hei, sinun hiuksesihan ovat kuin sulaa suklaata”, kuului ääni takavasemmalta. Lucy kääntyi äänen suuntaan varauksella. Tiesihän hän, ettei tämä paikka ehkä ollut kaikkein tervejärkisimpiä ihmisiä täynnä. Selkänsä takaa nainen kuitenkin löysi varsin selväpäisen näköisen hepun. Tällä oli punaiset pörröiset hiukset, ruskea tweed-takki ja suoraan sanottuna melko hurmaava hymy. (Jälkeenpäin ajateltuna Lucysta tuntui mielipiteissään olleen mukana hieman alkoholia.) Rohkaisevasti Lucy soi tälle pienen hymyn ja viittoi tätä istuutumaan viereensä baaritiskin ääreen.

14
”Olen Lucy Suklaahius”, Lucy esittäytyi punapäälle nauraen tämän istuuduttua. Vitsi meni perille, ja mies hymyili valloittavasti. ”Olen Toby Webb. Kaverit sanovat Liekki-Tobyksi.” Lucy tirskahti.
Toby vakavoitui, muttei silti pudottanut hymyä kasvoiltaan. Tämä tutkaili Lucya katseellaan. ”Mitä sinä tuijotat?” Lucy kysyi hyväntuulisesti.

15
”Kuule, Lucy, niinhän se oli? Olet aivan hemmetin kaunis Olet kuin ruusu päivänkakkaroiden keskellä”, Toby maalaili hempein värein unelmia taivaalle. ”Sanotko tytöille aina noin?” ruskeaverikkö naurahti vääntäen kasvoilleen flirtti-ilmeen irvikuvan, mutta hymyili yhtä kaikki. Toby ei mennyt heitosta hämilleen vaan hymyili maireasti.

16
”Mitä sanot, suostutko tapaamaan minut uudestaan vähän… no, sivistyneemmässä paikassa?”

17
Pieni pettymys pyyhkäisi Lucyn mieltä, mutta toi mukanaan kuitenkin aivan uuden ryöpyn aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Totta puhuen, Lucy oli tullut hakemaan baarista näpäytystä Matthew’lle. Aivan niin: yhden illan hoitoa.
Mutta toisaalta. Harppaus tuntemattomaan. Osa Lucysta huusi kiivaasti: ”Älä tee sitä!” mutta suurempi osa oli utelias. Ja tietenkin, eihän sitä käynyt kieltäminen, olihan Toby aika houkutteleva mies. Ei ollut hyvä velloa menneisyydessä, jäädä jossittelemaan asioita, jotka eivät tulisi koskaan tapahtumaan. Joten kyllä, Lucy halusi jotain uutta elämäänsä. Jotain muuta ajatuksiinsa kuin sen kirotun Matthew’n.
”Kyllä. Suostun.”

18
”Hienoa”, Toby säteili.

---------------------------------------------------------

19a

19b
Kului kuukauden päivät. Lucy ja Toby olivat keskustelleet itse asiassa aika paljon. He olivat vaihtaneet puhelinnumeroita, tavanneet muutaman kerran satunnaisissa paikoissa – Lucy oli vältellyt tietoisesti hänen ja Matthew’n vakipaikkoja – ja vain jutelleet. Vaihtaneet ajatuksia.
Joellelle Lucy ei ollut kertonut Tobysta mitään, sillä hän halusi pitää miehen vielä pimennossa tältä. Hehän olivat tällä hetkellä vieläkin ystäviä, vaikka Lucyn oli pakko myöntää itselleen – nähdessään Tobyn ensimmäistä kertaa hänen oli tehnyt mieli hypätä miehen syliin ja kuiskata tälle: ”Ota minut.” Niin humalassa hän oli ollut. Hyvä kun ei ollut sanonut mitään yhtä typerää ääneen, siitä kävi kiittäminen yläkerran herrasmiestä.
Lucy oikeastaan itsekin ihmetteli ihastustaan Tobyyn – niin äkkiä. Oliko hän sittenkään rakastanut Matthew’ta niin paljon kuin oli väittänyt? Vai kokiko hän Tobyyn vain lihallista vetoa? Hän ei ollut varma.

20a

20b
Kunnes Toby pyysi Lucya taas kahville. Sanoi Lucya odottavan yllätys.
”Selvä. Nähdään siellä”, Lucy sanoi oitis ja sulki puhelun. Odottava hymy pingotti hänen kasvojaan.
Sinustahan alkaa kuoriutua pieni uskalikko, Lucy kuuli äitinsä äänen takavuosilta päässään. Hän oli silloin ollut vain noin metrin mittainen tyllerö, ja ottanut vain hämähäkin kämmenelleen. Äiti oli pyyhkäissyt pienen eläimen takaisin pusikkoon, tarttunut Lucya kädestä kiinni ja taluttanut tämän kotiin – ja pitänyt kaukana epäilyttävistä, eläimiä kuhisevista pensaista.
Nämä ovat vain treffit, hän tiuskaisi äänelle takaisin. Eihän siitä mitään hyötyä ollut sinänsä, mutta ainakin nyt hän uskalsi sanoa äidilleen vastaan, vaikka tämä ei sitä kuulisikaan. Ja vaikka Lucy ei sitä mielellään itselleen myöntänytkään, oli se myös pieni haistattelu Matthew’lle. Siitäs saat, kun et arvostanut minua ajoissa. Luojan kiitos, Lucy ei ollut kertonut Matthew’lle sentään ihan kaikkea – niin kuin vaikka ne pienen pienet tapahtumat O’Neilleillä. Tai halaistua sanaa Aleksejsta.
Oli aika jatkaa elämää. Niinhän Matthewkin teki. Eikö niin?

----------------------------------------------

21
”Okei, hän lähti. Voit tulla nyt”, Joelle sihahti puhelimeen ja tarkasti vielä että Lucyn ruskeat pitkät hiukset olivat kadonneet ikkunasta. Lucy oli lähtenyt taas sinne saamarin puistoon. Mikä ihme häntä sinne oikein vetikin, se sopi Joellelle oikein mainiosti: kun Lucy olisi poissa, Matt pääsisi livahtamaan juttusille. Vaikka – pakko myöntää – ei Joellea kovin kamalasti olisi kiinnostanut yrittää vetää itsesäälissä vellovaa Matthew’ta ylös ojasta. Oli se kuitenkin sentään jotain.

22a

22b
Eipä aikaakaan kun ovelta kuului jo kumea koputus. Joelle avasi oven, jonka takaa sisään asuntoon raahusti vain varjo siitä, mitä Matthew oli joskus ollut – nyt miehen ryhti röhnötti ja leuka lepäsi rintaa vasten. Eikä ollut vaikeaa päätellä, minkä takia mies oli moisessa kunnossa.
”Istu”, Joelle tarjosi Matthew’lle penkkiä, jolle tämä lysähti onnettoman näköisenä niin, että se teki Joellen olon jo miltei vaivaantuneeksi.
”Kahvia? Teetä?”
Päänpudistus. Selvä sitten. Ei juotavaa.

23
Joelle istahti Matthew’ta vastapäätä ja katseli hetken tämän turmeltunutta olemusta. Hiukset olivat varmaankin jo toista viikkoa harjaamatta. Partaansakaan mies ei selvästikään ollut viitsinyt huomioida, se rehotti aika runsaana tämän leuassa. Hyvä jos oli puhtaat vaatteet yllensä saanut. Kunnes hiljaisuus venyi sietämättömän pitkäksi, Joelle karaisi kurkkuaan.
”Pyydä häneltä anteeksi. Ei tuosta märehtimisestä ole hyötyä.”
Matthew’n väsyneet silmät tavoittivat Joellen katseen. ”Ei hän huolisi minua enää. Hänelle riittää tämä edestakaisin soutaminen.”

24
Joellen oli aika pohtia tuntojaan. Tilanne olisi hänelle edullinen, jos hän vain niin haluaisi.
Mutta hän ei voinut toimia nyt omaksi hyödykseen. Se olisi vain itsekästä, ja siitä saisivat kaikki kärsiä.
”Paskanmarjat. Hän antaa sinulle tonttuilusi anteeksi, jos olet rehellinen ja vilpitön, olen varma siitä. Kerro hänelle, mitä oikeasti tunnet. Kerro hänelle, mitä olet kertonut minulle. Hän ymmärtää varmasti. Hän suuttuu, kyllä, mutta antaa anteeksi.”

25
Matthew’n katse vaelsi lattiassa tämän puntaroidessa vaihtoehtojaan.
”Ei ole epäilystäkään, etteikö hän antaisi sinulle anteeksi, Matt.”

26
”Missä puhelimesi on? Poistin hänen numeronsa omastani, etten soittaisi hänelle yöl–” Matthew aloitti mutta puhe katkesi lyhyeen hänen tajuttuaan sanoneensa liikaa. Joelle puristi huulensa tiukasti yhteen, meni penkomaan laukkuaan ja tuli sieltä takaisin ojentaen puhelintaan kädessään.
Matt siis joi öisin. Hän taitaa oikeasti rakastaa Lucya.

27
Mies naputteli puhelimella hetken ja painoi sen sitten korvalleen.
Odottelua. Kuului vaimeaa tuuttausta.
”Ei hän vastaa”, Matthew huokaisi ja antoi puhelimen takaisin Joellelle.

28
”Entä, jos sanoisit sen kasvokkain? Hän varmasti arvostaisi sitä.”
Jälleen raivokasta päänpudistelua.
”Hän meni siihen kahvilaan, jossa te aina kävitte. Mene sinne.”

29
”Mutta enhän minä –”
”Ala mennä jo. Tahdot kuitenkin.”

-------------------------------------------

30
Tobyn seurassa Lucy tunsi olonsa vapautuneeksi. Ei minkäänlaisia vaatimuksia. Ja siitä hän tiesi, että Toby olisi hänelle pelkkää huvia, eikä mitään muuta. Ei parisuhdetta. Ja hän toivoi Tobyn olevan samoilla linjoilla.
Heillä oli hauskaa, kuten aina. Vaikka kahvila oli ollut juuri se sama, joka oli ottanut paikkansa Lucyn ja Mattin kantapaikkana, se sama, jossa he olivat ottaneet aina vain yhden jäätelöannoksen suklaakastikkeella, kermavaahdolla ja kahdella lusikalla, syöneet sen kahteen pekkaan ja suukotelleet suklaatahrat pois toistensa suupielistä.
Mutta oli aika tehdä uusia muistoja, ja unohtaa menneet. Niinhän pääsi elämässään eteenpäin.

31
”Kuule, Lucy. Olen tässä miettinyt erästä asiaa, ja haluaisin kysyä sinulta siihen liittyvän kysymyksen.” Lucy kohotti kulmakarvojaan.
”Niinkö? Minkälaista asiaa?”

32
Toby nousi istuimeltaan, ja hetken jo Lucyn sydän lopetti lyömästä. Mutta sitten syke tasaantuikin, kun mies ei polvistunut, vaan vaihtoi paikkaansa Lucyn viereen. Lucy sulki silmänsä hetkiseksi ja torui itseään moisten hullutusten ajattelemisesta. Minkä ihmeen takia Toby nyt häntä olisi kosinut, eiväthän he olleet edes sopineet seurustelevansa. Eivätkä Lucyn puolesta koskaan sellaista sopisikaan.
Toby painautui aivan kiinni Lucyyn, heidän reitensä koskivat toisiaan, ja mies painoi huulensa aivan Lucyn korvan juureen. Tyttö ei uskaltanut liikahtaakaan, hänen sydämensä hakkasi kaksinkertaista nopeutta, ja tätä tahtia hän saisi vielä sydänkohtauksen, siksi säikkynä hän oli kahvilassa peläten Matthew’n ilmaantuvan paikalle.

33
Toby hivutti Lucyn pitkiä suortuvia pois tämän korvan tieltä ja kuiskasi sitten lämpimän hengen hönkiessä: ”Näyttäisit upealta alusvaatekuvissa. Ja alastonkuvissa. Ja missä tahansa mallikuvissa. Olet niin kaunis.”
Jos jokin, niin tämä lausahdus jähmetti Lucyn totaalisesti.

----------------------------------- 

34
Matthew ei ollut ehtinyt ottaa yhtäkään askelta kahvilan ilmatilassa, kun tunnisti Lucyn takaraivon tämän suklaanruskeista pitkistä hiuksista, ja tämän pöydällä lepäävästä kauniista ja sirosta käsivarresta. Mutta sen sijaan se, mitä Matthew ei tunnistanut, oli tuo punatukkainen lipevä loinen hänen naisensa kyljessä kiinni. Näky sai hänet puristamaan kämmenensä nyrkkiin.

35
Siinä tuo mies nyt kuiski hänen naisensa korvaan suloisia sanoja, ja siinä hänen naisensa nyt sopi lemmenleikkejä toisen kaksilahkeisen kanssa.

36
Tällaista Matthew ei suostuisi katselemaan enää yhtään kauempaa. Vaikka ovesta tursui juuri silloin uutta asiakaskuntaa siihen piskuiseen kahvilantekeleeseen, Matthew puski tiensä heidän läpi ja marssi eteenpäin. Eikä oikeastaan itsekään tiennyt, minne.

37
Hän vain toivoi, ettei Lucy ollut nähnyt häntä.
Ja ennen kuin hän ehti sitä estää, tirahti hänen poskelleen jo yksinäinen ja kitkeränsuolainen kyynel.
”Hemmetti”, Matthew kirosi hiljaa ja suorastaan riuhtaisi poskensa kuivaksi hihallaan. ”Hemmetti.”

--------------------------------------------

38
”Alastonkuvissa?” Lucy kuiskasi, sillä ei halunnut herättää huomiota kahvilan hieman iäkkäämpien rouvashenkilöiden kuullen.
Toby nyökkäsi haudanvakavana.
”Ettei tämä nyt olisi jokin vitsi.”
”Ei, rakas, ei. Olen aivan tosissani. Ja tarkoitan, mitä sanoin.”

39
Lucy pudisti päätänsä epäuskon vallassa ja kävi kiivasta keskustelua itsensä kanssa. Mitä helvettiä hän oli oikein tekemässä? Hän ei voinut itsekään oikein uskoa sitä, mutta hänen uteliaampi minänsä tahtoi innokkaana suostua Tobyn ehdotukseen.
Lucy kuuli sielunsa korvin äitinsä äänen: Ihan sulaa hulluutta! Et todellakaan suostu!
”Selvä on. Mutta haluan nähdä ne kuvat ensin”, Lucy sanoi hiljaa pienen odottavan hymyn noustessa hänen kasvoilleen.

40
Liekki Tobyn silmissä syttyi täyteen paloon, tämä hapuili Lucyn kädet omiinsa ja suukotti tytön rystysiä kuin hengenhädässä. ”Et tule pettymään, Sun.”
”Sun?”
”Voi, ethän pistä pahaksesi pientä lempinimeä? Olet niin aurinkoinen.”

41
Yhä leveämpi hymy riensi varkain Lucyn huulille. ”En tietenkään.”

----------------------------------------------------

42
Tobyn studio – ja samalla hänen asuntonsa – olivat hullunhulppeita, ja sisään astuessaan Lucy tunsi olonsa melkein kuin prinsessaksi. Huonekalut, ikkunat, koriste-esineet, kaikki näytti niin hemmetin kalliilta ja design-tavaralta, ettei hänen omaisuutensa yhteensäkään ollut yhtä arvokas kuin yksi yksittäinen esine tuossa talossa. Jestas sentään, Tobylla oli talossaan kolme kerrostakin!

43
”Tännepäin, Sun”, mies ohjeisti ja Lucy seurasi ällistyneenä perässä katsellen ympärilleen kuin lapsi karkkikaupassa. Mutta tämähän olisi siis tietenkin pelkkää hupia. Ja hän ottaisi asian puheeksi Tobyn kanssa. Heti kuvien ottamisen jälkeen.
Kyllä. Se oli hyvä suunnitelma.

44a

44b
Toby johdatti Lucyn jälleen uuteen valkoiseen huoneeseen, jonka takaseinälle oli ripustettu valkokangas ja heti sen eteen asetettu kamera jalustoineen. Ihan kuin Lucy olisi tuntenut sisun karkaavan hänen kurkkuunsa.
Hän itse jäi seisomaan laukkuineen ja vaatteineen päivineen keskelle valkoista ihmettä samalla, kun Toby siirsi keltanahkaista Chesterfield-sohvaa kameran ja kankaan väliin.
”Istu vain siihen ja tee olosi mukavaksi”, mies sanoi sitten ja pyyhkäisi Lucyn hiuksia tämän korvan taakse. ”Olet upea.”

45
Lucy tuhahti ja loi katseensa maahan, mutta otti yhtä kaikki askelia kohti sohvaa. Hän laski laukkunsa tuonnemmas ja istahti sohvalle. Kätensä hän asetti syliinsä ja lopulta suostui katsomaan koko ajan häntä tuijottanutta Tobya.
”No, mitä haluat minun tekevän?”

------------------------------------------------------

46
”Täydellistä, Sun, rakkaani!” Toby huudahti lopuksi ja Lucy huokaisi helpotuksesta. ”Sinusta saisi vielä kauniimpiakin kuvia, mutta jos välttämättä haluat –”
”Minun alkaa olla jo kylmä”, Lucy sanoi voipuneena.
”Totta kai. Pysy täällä, käyn tulostamassa sinullekin kopiot”, Toby sanoi, lähti huoneesta ja jätti Lucyn yksin.

47
Lucy huokaisi syvään sohvalla ja peitti kätensä kasvoillaan. Oli selkeästikin virhe suostua kuvauksiin. Vaikka hän olikin pitäytynyt kannassaan – Tobyn vaatimuksista huolimatta – ja pitänyt vielä sentään alusvaatteensa yllään, tuntui hänestä, kuin hänen arvokkuutensa olisi viety häneltä. Hän oli itse vienyt sen itseltään.

48
Lucy puki paitansa ylleen ja kiersi huonetta katsellen vieläkin hämmästyneenä lukaalin hulppeutta.
Kunnes jotakin outoa osui hänen silmäänsä: valkean lipaston laatikosta pilkisti valokuvan nurkka. Nurkassa näkyi selvästi naisen paljas reisi.
Lucy astui lähemmäs ja vetäisi laatikon auki –

49
Koko loota oli täynnä valokuvia. Valokuvia naisista. Vaaleita, mustia, latinoja, punatukkaisia, aasialaisia. Kaikki vähissä vaatteissa, muutama ihan ilkosillaankin. Kaikissa luki nimi ja sydän sen perässä. Mutta päällimmäisenä kasassa lepäsi valokuva, jonka mallilla oli samanlaiset ruskeat silmät kuin Lucylla, samanlaiset ruskeat pitkät hiukset kuin Lucylla.
Nimen kohdalla, sydämien ympäröimänä, luki ”Sun”.

50
Lucylle valkeni, ettei tuo ”harmiton lempinimi” ollut harmiton. Eivätkä olleet nuo lukemattomista naisista otetut kuvatkaan.
Eikä Tobykaan.
Hän nakkasi Sun-nimisen naisen kuvan takaisin laatikkoon, paukautti sen kiinni ja puki vaatteensa ylleen nopeammin kuin oli koskaan pukenut.
Hän oli saanut tarpeekseen hulluista. Ja rikollisista. Ja etenkin hulluista rikollisista.

51
Laukku olalle.
Ovesta ulos.

-----------------------------------------------

52a

52b
Ulko-ovi paukahti kovaa auki säikäyttäen Joellen. Hän läikytti hieman hyvää viiniä puserolleen – yöpaitahan se oli, mutta paita mikä paita. ”Hemmetti”, hän kirosi ja asetti lasin sohvapöydälle. ”Mikä nyt sapettaa?” hän kysyi Lucylta, joka katosi heti suihkuun, päätellen lukon naksahduksesta ja veden virtaavasta äänestä.

53
”Miehet”, kuului kylpyhuoneesta vaimea ääni. Joelle aavisti jotakin sattuneen. Viis jostain viinitahraisesta paidasta, hän meni kylpyhuoneen ovelle ja tarjosi lohduttavaa olkapäätään.
Tämä vaikeuttaisi asioita. Lucy ei ilmeisestikään ollut huolinut Mattia takaisin, mutta tuskin ilahtuisi siitä, jos Joelle kokeilisi onneaan saman miehen kanssa. Voihan paska.

54
”Matt sitten varmaankin kävi juttusillasi”, Joelle sanoi oven takaa ja yritti raottaa Lucyn kovaa kuorta. Niin tämä oli tupannut käyttäytymään aina miehiin liittyvien ongelmien kanssa, mitä nyt Joelle Lucya tunsi.
Suihkun ääni loppui kuin seinään. Kului hetki, ja Lucy avasi kylpyhuoneen oven näyttäen yhtä aikaa hämmentyneeltä, epäileväiseltä ja siltä, kuin oksentaisi tuota pikaa.
”Matt? Mitä, miksi hän olisi…? Mitä helvettiä, Joelle?”

55
Joellen veri pysähtyi hänen suoniinsa. Lucy ei tiennyt. Matt ei ollutkaan… Sittenhän… Voi helvetti.

56a

56b
”Joelle”, Lucy vaati, mutta mustatukkainen pudisti päätään ja kohautti olkapäitään. Oli jo matkalla takaisin sohvalle.
”Ei mitään. Luulin vain, että –”
”Joelle. Ala. Kertoa.”
”Unohda. Sekoitin hänet erääseen toiseen.”

57
Lucy jäi pyyhe yllään tuijottamaan Joellen takaraivoa, kun tämä nosti taas viinilasinsa huulilleen ja laski päänsä keskittyen kirjaansa.
Ruskeatukkainen tuhahti ja katosi takaisin kylpyhuoneeseen. Mutta hänen mielessään pyöri uusi laulu: Miksi hemmetissä Matt haluaisi muka puhua minulle? Ja mistä?

58
Varmaankin Lucy oli jättänyt taakseen jonkin pinninperkeleen, josta Matt halusi eroon. Pitäköön hyvänään vaan.

-----------------------------------------------

59a

59b
Puhelin pärähti uudelleen soimaan kovaäänisesti, mutta Lucy ei suostunut edes katsomaan sitä. Lopulta soiton äidyttyä sietämättömäksi hän painoi punaista luuria niin nopeasti kuin pystyi ja hautasi sen sohvatyynyn alle.
”Kukas se oli?” Joelle kysyi kummastellen ohi mennessään.
Lucy loi tähän muka-viattoman katseen ja keskittyi taas tenttikirjaansa. ”Ei kukaan. Joku puhelinmyyjä.”
”Ne puhelinmyyjät tuntuvat soittelevan sinulle hieman häiritsevän usein, eikö?” Joelle vihjaili kaivaessaan jääkaappia, muka ohimennen sanoi vain.

60
Lucy pisti kirjan alas sohvapöydälle.
”Mitä oikein tarkoitat?” hän kysyi pistävällä äänellä. Ehkä hieman liian ärhäkästi.
Joelle loi Lucyyn viattoman ilmeen jääkaapin oven takaa. ”Ei, en mitään. Puhelimesi vain soi aika usein nykyisin…”
”Pitäisit huolen vain omasta luuristasi”, Lucy tiuskaisi ja veti kirjan taas nenäänsä kiinni.

61
”Hyvä on, en utele”, Joelle nosti kätensä pystyyn ja tajusi, ettei nyt ollut oikea aika udella. Lucy vaikutti nykyisin erittäin kireältä, eikä se varmasti johtunut opiskelusta. Jokin jäyti tätä, mutta jostain syystä tämä ei suostunut kertomaan siitä ja helpottamaan oloaan.
Mutta kyllä Joelle vielä Lucyn murtaisi.

---------------------------------------------------

62
Kaksi koputusta Joellen huoneen oveen rikkoivat hiljaisuuden.
”Tule vain sisään:”

63
Lucy avasi oven hiljaa ja istahti sängylle, jolla Joelle surffaili läppärillään. ”Mitäs nyt? Haluatko vihdoin puhua siitä, mikä sinua on vaivannut jo muutaman viikon?”
Lucy oli hetken hiljaa. ”Minä, tuota… Tässä on uusi numeroni. Vanhassa liittymässäni oli jotakin vikaa.”

64
Ovi kävi ja Lucy oli poissa. Joelle nosti peitteeltä pienen vihkon sivusta repäistyn lapun, jossa luki kymmenlukuinen numerosarja.
Mitä ihmettä tuo tyttö nyt hommasi?

---------------------------------------------

66
Valitsemanne numero ei ole käytössä –
Puhelin paiskautui lattiaan, mutta tulevaisuutta ajatellen onneksi ei hajonnut muuten kuin näytöstään.
Kello läheni kahta aamuyöllä. Tyhjiä tölkkejä lojui ympäri asuntoa, eikä hän ollut poistunut asunnostaan varmaan kolmeen päivään. Palkallinen loma loppuisi kohta.

67
Matthew hieroi silmiään nyrkeillään kuin niissä olisi ollut pinttynyttä likaa, jonka hän oli päättänyt saada irti keinolla millä hyvänsä. Mutta lian sijasta hän yritti saada kyynelkanaviaan irti. Hemmetin hyödyttömät härpäkkeet, joista ei ollut muuta kuin harmia.

68
Lucy oli vaihtanut numeronsa. Ja päässyt siten tavoitteensa mukaisesti eroon Matthew’sta. Lopullisesti.

69
Tai sitten Matthew’n uudelleen opettelema numero oli väärä. Mutta eihän se voinut olla. Kyllä hän oli muistanut numerot oikein. Ja oikeassa järjestyksessä.
Lucy ei vain halunnut enää olla missään tekemissä hänen kanssaan ja sillä sipuli.

------------------------------------------------------

70
”Joelle, haluan puhua.”
”No puhu sitten.”
Päivien vieriessä Joellen ja Lucyn välit olivat vain kiristyneet kiristymistään, kunnes jännite kävi miltei käsin kosketeltavaksi. Nyt oli aika purkaa paineita ja puhdistaa ilmaa. Vierittää kiviä sydämiltä ja nostaa paino harteilta.

71
”Istu.”
Joelle teki työtä käskettyä, ja Lucy istui häntä vastapäätä. Tilanne vaikutti etäisesti kuin poliisin kuulusteluhuoneelta.
”No mitä?” Joellen äänestä kuuli, että hänellä olisi parempaakin tekemistä kuin istua tököttää kämppiksensä kanssa tieten tahtoen vastakkain ja melkeinpä odottaa sodan syttymistä.

72
”Minä… Anteeksi. Olen ollut aika… kireä viimeaikoina. Se, tuota…”
”Niin?”
”Oli eräs Toby, joka –”

73
”Arvasinhan minä, että tämä liittyy miehiin!” Joelle hihkaisi. ”Oi, anteeksi. Selitä vain.”
”Niin, tuota. Minä… Mattin jälkeen etsin laastaria. Ja Toby oli sellainen. Hän vain… Äh, vitut, hän paljastui todelliseksi kummajaiseksi, siis sillä kieroutuneella tavalla, ja hän ei suostunut jättämään minua rauhaan. Ja pelkäsin, että hän… No, siksi vaihdoin numeronikin.”

74
Joellen ilme oli levinnyt epäuskoiseen hämmästykseen.
”Joo, minä tiedän, se oli ihan sairasta, ja minun olisi pitänyt arvata, että hän oli hullu ja –”
”Et vaihtanutkaan numeroasi Matthew’n takia?”
”Minä –” Lucy vaikeni tajutessaan Joellen sanat. ”Mitä?”

75
”Minä luulin…”
”Mitä sinä luulit?”
”Matthew yritti soittaa sinulle –”
”Hän mitä!”

76
Lucy oli noussut seisomaan ja nojasi pöytään nyt kämmeniensä varassa. Hän tuijotti hurjistuneena Joellea. ”Matt katuu teidän eroanne, ja hän on halunnut puhua kanssasi jo melko pitkään, mutta… Me luulimme, ettei sinua enää kiinnosta koko touhu, että halusit vain eroon hänestä niin kauas kuin mahdollista ja vaihdoit siksi numerosi.”
Joelle tunnisti tuon ilmeen. Ja sitä seurasi välttämättä itku.
”Minä… Matt… Hän…” tyttö uhisi ja hönki. ”Mikset kertonut aikaisemmin!”

77
”Asuuko hän vielä samassa paikassa?” Lucy kysyi ja juoksi ulko-ovelle kiskoen jo takkia ylleen.
Joelle nousi itsekin seisomaan penkiltään. ”Kyllä, siellä missä sinäkin asuit.”
”Menen heti sinne. Nähdään!” Lucy huikkasi vielä ovelta ja paukautti sen kiinni mennessään.
Joelle huokaisi. Omatunto ei häntä kalvanut, mutta… Sydäntä kivisti niin hemmetisti. Matt ja Lucy palaisivat yhteen… Kaipa hänen olisi etsittävä rakkautensa muualta. Ja hän yrittäisi olla onnellinen Lucyn ja Matthew’n puolesta. Ihan totta yrittäisi.

----------------------------------------

78
Lucy juoksi. Ei oikeastaan itsekään tiennyt, miksi. Mutta mitä nopeammin hän olisi Matthew’n asunnolla, sitä nopeammin hän näkisi tämän taas. Lucy kokeili ovenkahvaa – lukossa – ja tarkasti sitten ovimaton alta, jos Matt säilyttäisi vara-avaintaan vieläkin siellä.
Ja siellähän se.
Hän räpläsi avaimen sisään, avasi oven ja –

79
Asuntohan oli kuin ydintuhon jäljiltä – ei kuitenkaan samoissa mittakaavoissa kuin se hotellihuone… Lucy ravisti päätään ja palasi takaisin nykypäivään. ”Matt?” hän huhuili kovaan ääneen. Hän astui olohuoneeseen ja sohvan takana…

80
”Matt!” Lucy henkäisi ja ryntäsi miehen luo. Tämä haisi vanhalta oluelta, eikä totta puhuen näyttänyt yhtään sen paremmalta. Päätellen oluttölkeistä tulvivasta asunnosta tätä oli jatkunut jo jonkin aikaa.
Heti kuullessaan naisen äänen Matthew nosti päänsä lattialta ja katsahti ylöspäin. Nähdessään naisen syvää huolta heijastavat ruskeat silmät ja hätääntyneet kasvot, miehen sydän alkoi pampata kuin rumpalin jalka. Hymy levisi tämän huulille.
”Lucy”, hän raakkui.

81
”Matt”, Lucy toisti ja hymyili itkien. Hän nosti miehen lattialta sohvalle istumaan – pyyhkäistyään tieltään ensin tyhjät tölkit ja pullot – ja syleili tätä lujasti. Matthew’lta kesti hetken tajuta mitä oli tapahtumassa, mutta nosti lopulta kätensä Lucyn ympärille ja rutisti.
”Lucy…”
”Voi, Matt, minä –”

82
”Anteeksi, Lucy”, Matthew kuiskasi ja sulki silmänsä häpeissään.
”Ei, älä pyydä anteeksi”, Lucy sanoi ja silitti Matthew’n sänkistä poskea hellästi. ”Ei ole mitään anteeksiannettavaa.” Itku sekoittui helpotuksesta aiheutuvaan nauruun ja Lucy suukotti Matthew’n poskea. ”Ei ole mitään anteeksiannettavaa.änHKKajfa

83
Matthew puristi Lucyn uuteen syleilyyn ja kiristi otettaan miltei rusentaen naisen. Hänen oli tehtävä se. Tunteakseen hetken todelliseksi, eikä vain uudeksi uneksi, jonka päätteeksi hän itkisi, joisi vähän lisää ja sammuisi taas. ”Olen tässä, Matt”, Lucy kuiskasi.

84a

84b
”Rakastan sinua”, Lucy sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Matthew päästi naisen irti halauksesta ja katsoi tätä epäuskon vallassa. Hänen kulmakarvansa iskeytyivät hiusrajaan ja hän tapaili sanoja, joita ei saanut kuitenkaan sanottua. Lucy hymyili aidosti onnellisena itkustaan huolimatta ja ahmi katseellaan Matthew’n kasvoja.
”Sano se uudestaan.”
”Rakastan sinua.”

85a

85b
”Vielä kerran.”
”Rakastan sinua.”

--------------------------------------------------------

En nyt enää keksi tähän mitään. Kommenttia sitten vaan!

7 kommenttia:

  1. Oi, nyt on draamaa, nyt on draamaa! Pelkäsin jo Mattin heittäneen veivinsä lopussa, mutta ei sentään. Olen minä tyytyväinen, että Lucy palasi hänen luokseen, oikein sydäntä särki kun Matt oli niin alamaissa :( (Silti odotan milloin Aleksej ilmestyy taas kuvioihin, koska täytyyhän sen nyt ilmestyä! :D)

    Täytyy kyllä myöntää, etten uskonut hetkeäkään Joellen pystyvän tuollaiseen lojaaliuteen :D Ajattelin jopa, että heillä oli Mattin kanssa ollut suhde koko ajan, mutta onneksi näin. Tai onneksi muiden paitsi Joellen kannalta..

    Toby vaikutti aluksi vallan kiinnostavalta, mutta noh, hyvä että oikea laita selvisi nyt eikä myöhemmin. Toivottavasti Toby jättää Lucyn nyt rauhaan, tosin ne kuvathan taisivat jäädä sille.. :/ Mutta omg, mistä ovat nämä Burberry-housut?? ♥_♥ http://i1209.photobucket.com/albums/cc398/dintzzz/Storm/Osa%2034/19a_zpswaph4xil.png

    Odottelen jatkoa! Olipa mukava taas lukea Stormeja, tykkäsin! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Draama olikin tavoitteena :D Ehkä joskus on hyvä jättää menneisyys taaksensa, niin kuin Lucy on jo tehnyt ;D
      Olipas suuri luotto Joelleen :D Kyllä sillä jonkinlainen omatunto on...
      Toby on objektiivisesta näkökulmasta musta vähän surullinen tapaus, koska pääsi loistamaan pelkästään yhdessä osassa :/ mutta sitäkin arvostetumpi!
      Etsin nuo housut seuraavan kerran kun avaan pelin (eli varmaankin ensi vkloppuun mennessä!)
      Kiitän kommentista (:

      Poista
    2. Jeesbox, housut ovat löytyneet pitkän etsinnän jälkeen! :D Ovat MissTiikerin luomus, joten meni aikaa etsiä kun hän on varmaankin jättänyt simsmaailman taakseen, mutta tässäpä latauslinkkiä. Löytyy nimellä Tartan Groove:
      https://www.mediafire.com/folder/qdoeld20i3gtv/Public_Downloads

      Poista
  2. Jännitin lähestulkoon henkeä pidätellen, että mitä tuossa Lucyn ja Mattin välisessä draamassa nyt oikein käy, ja hyvinhän siinä onneksi kävi! Minäkin olin ajatellut, että Joelle olisi ehkä ollut Mattin laastarisuhde tai salarakas tai jotain vastaavaa... Toivottavasti Joelle-parka löytää jonkun elämäänsä, eikä ajaudu minkään hiippareiden, kuten vaikka Tobyn, kynsiin. Hrr, ihoa kylmää, kun ajattelen, mitä Toby kenties keksii niillä ottamillaan kuvilla tehdä...

    Kiitokset tästä osasesta! Jään odottamaan jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en minä nyt ehkä niin raaka kehtais olla hahmojani kohtaan ja sellaista lopetusta kirjoittaa, hui :o
      Kyllä Joellellekin (miks näyttää tyhmältä :D) koittaa iloisemmat ajat, sen lupaan (:
      Kiitokset kommentista! Uskallan luvata jatkoa ehkä jo helmikuulle (jos pitäydyn aikataulussa :D)

      Poista
  3. Minä kun uskoin tähän jo kommentin kirjoittaneeni, mutta taisi olla vain toiveajattelua... Mutta asiaan! Ehdin arvon herra Toby Webbin ilmestyessä kuvaan uskoa tämän olevan kohtaisen puhtoinen pulmunen ja halusin uskoa parasta vielä uskoa parasta toisen pyytäessä Lucya mallikseen (kyseessä olisi vain ollut hieman likaisempi pulmunen, ei muuta vaarallisempaa!) mutta Lucyn valokuvalöytö kyllä pyyhki lopunkin optimismin mennessään ja se lähti talosta vähintäänkin yhtä nopeasti kuin mitä Lucy Tobyn "studiolta". Ne valokuvat vain jäivät vaivaamaan minunkin mieltäni... Varmasti ne tulevat kuvaan (pun actually not intented) jonakin varsin Lucylle varsin epämieluisana hetkenä!

    Joelle saa minultakin kyllä kunniamaininnan siitä, että sitkeästi koetti ja lopulta onnistuikin sämpläämään Lucyä takaisin yhteen Matthewn kanssa, vaikka nainen itsekin haikaili Mattin perään. Tiedämme kenelle suoraselkäisimmän palkinto tänään menee (yhden pisteen vihje: se ei ole Toby).

    Tämän osan asetelma teki kyllä vaikutuksen, juuri tuo miten Lucy joutuu vaihtamaan numeronsa Tobyn takia ja Joelle ja Matt luulevat sen olleen Mattin takia ja kaikki kommunikoivat ihan pikkaisen väärin perinteiseen "Romeo ja Julia" -tyyliin - vaikka tässä onneksi Lucy sai viestin perille ennen kuin joutui lopullisesti eroon omasta Romeostaan ;D

    P.S. Osan seuraksi kuuntelin Panic! At The Discon LA Devoteeta.

    P.P.S. Kolumni Garpissa on myös uusi osa jostakin kumman syystä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että hieman likaisempi pulmunen :D No, toiveajattelu on hyvästä aina silloin tällöin, vaikka se ei aina menekään ihan nappiin... Pun hyväksytty ja punille naurettu :'D
      Joelle on kyllä hyvä ja lojaali ystävä, se on tosiaankin pakko myöntää. Vaikka tästä itsestä ei siltä saattaisikaan tuntua ottaen huomioon, että rakastui parhaan ystävänsä mieheen :D
      Oon huomannut että aina kaikissa sarjoissa tms kun käy näitä informaatiokatkoksia ja väärinymmärryksiä, oon ite vetämässä hiuksia päästä että ei näin ottakaa nyt ote elämästä mutta näyttääkin siltä, että olen itse nyt sortunut samaan :'D Näin se luonto opettaa eikun mitä.
      Totta puhuen jouduin säveltämään tämän osan kanssa aika paljon, koska alkuperäiset suunnitelmat tän kanssa olivat peräisin vuodelta nakki pienen Ankun nuoresta, ehkä 15-vuotiaasta päästä - eivätkä siis olleet kovin uskottavia suunnitelmia ne. Joten tähän sitä päädyttiin, kiva että miellytti :D

      Hoo! Riennänpäs tästä lukemaan Garpeja!
      Plus kiitän ihanasta kommentista :3

      Poista