lauantai 5. joulukuuta 2015

Osa 31. Hiillos

Heissuli taas Stormien merkeissä! Tein itelleni lupauksen, että julkasen Stormeille osan vielä tämän vuoden puolella ja tässä se on! On pakko hypettää vielä sen verran, että musta nää kuvat onnistu jotenki ihmeellisen hienosti! :O Seuraava osa tuleekin sitten vuonna 2016 (mikä vähän pelottaa mua - saanko näitä ikinä päätökseen? :D osia on kuitenkin suunnitteilla ainakin 40 asti, ja sielläkin seikkaillaan vielä 7. sukupolven kanssa...)

Eipä tässä kai ole enempää lätistävää. Kuvia ~90, ja lue omalla vastuulla taas, osasta löytyy taasen sitä paljasta pintaa, huu

Derp you go:

1
Juna iskeytyi kiskojaan vasten voimakkaasti rymähtäen. Isku sai lattialla makaavan Lucyn iskemään paljaan päänsä saastaiseen lattiaan, mikä herätti tytön. Hän ei heti avannut silmiään, vaan tutkiskeli ensin ympäristöään muilla aisteillaan. Ilmassa haisi jokin kostea ja likainen, talven hentoinen tuoksu siivilöityi pahojen lemujen välistä.

2
Lucy tunnusteli kämmenellään lattiaa, ja totesi sen olevan yllättävän lämmin, joskin jonkin jauheen ja pienten roskien peitossa. Pääteltyään olevansa liikkuvassa junan tavaravaunussa Lucy nosti itsensä istumaan avaten samalla silmänsä. Vaunussa oli pimeää, vain vähän valoa pääsi läpäisemään katonrajaan sijoitetut piskuiset ikkunat antaen jotakin perspektiiviä itsensä navigoimiseen.

3
Lucy katseli hämillään ympärilleen vaunussa. Miten hän oli tänne päätynyt? Viimeinen asia, jonka tyttö muisti, oli… ruumiit O’Neillien keittiössä. Lucy ravisti ajatuksen päästään ja keskittyi nykyhetkeen. Miten hän oli päätynyt junaan? Minne juna oli menossa? Mitä hänelle nyt tapahtuisi?

4a

4b
Kun tyttö alkoi tottua vaunun pimeyteen, hän näki selvästi paremmin. Hän erotti vaunusta muutaman juopuneen miehen, selvästikin pummilla matkustajia. Hetkinen… hän taisi itsekin olla luvatta junassa. Ja joku oli pukenut hänelle talvitamineita ylle. Kiitos sille sielulle, Lucy ajatteli mielessään.
Nähdäkseen paremmin, Lucyn täytyi siristellä silmiään, sillä vaunun pimeimmässä nurkassa istui joku. Nuori mies. Tai no, nuorehko mies. Vaaleat hiukset, tuima katse, joka tuijotti lattiaan. Kasvot olivat varjojen peitossa, eikä Lucy tunnistanut miestä. Mutta piru vie, hän oli nähnyt tämän jossain muuallakin!

5
Hän jatkoi nuorikon tarkkailemista vaivihkaa yrittäen olla kiinnittämättä liikaa huomiota itseensä. Sitten vaaleatukkainen nosti leukaansa, nojasi päänsä takaseinään ja sulki silmänsä. Lucy henkäisi kuuluvasti ja läpsäytti samalla kätensä suunsa eteen. Hän toivoi, ettei kukaan olisi kuullut äkillistä ääntä. Aleksej!

6a

6b
Hänestä Rose oli kertonut Lucylle. Hän oli tärkeä, eikä häntä saanut hukata. Ehkä Aleksej tietäisi enemmän siitä, miten Lucy oli päätynyt junaan. Lucy nousi kontilleen ja raahautui nurkkaan vaaleatukkaisen Aleksejn viereen. Tämä katsoi häntä pitkään mitäänsanomattomalla ilmeellä ja jatkoi sitten silmäluomiensa lepuuttamista. Eikä tehnyt muuta elettä.

7
Lucy vain tuijotti miestä. Lähempää katsottuna hänhän oli ihan komea tapaus. Vähän yrmy, mutta se nyt saattoi johtua vain siitä, että he istuivat kylmässä ja likaisessa junan tavaravaunussa matkalla kohti… Niin, minne he olivatkaan matkalla?

8a

8b
”Minne menemme?” hän kysyi varovasti, ja manasi heti ääntään, joka kuulosti epäilyttävästi pikkutytön piipitykseltä. Kauhistus, hänhän oli jättänyt koko elämänsä Sealandissa. Opintonsa, sisaruksensa, tulevaisuutensa. Hätä alkoi puskea pinnalle.
Aleksej avasi taas silmänsä ja laski päänsä. Hän katsoi Lucyn kasvoja vilpittömästi mielenkiinnosta. ”Maple Valleyyn. Matkaa on vielä, joten sinuna hakisin mukavan asennon ja nukkuisin. Herätän sinut kyllä.” Mies ei nostanut päätään takaisin seinää vasten, mutta paranteli istuma-asentoaan ja sulki silmänsä.

9a

9b
Lucyn huulille kohosi pieni hymy. Aleksej oli selvästi pitänyt hänestä huolta. Miten ikinä se olikaan mahdollista, sitä hän ei tiennyt. Mutta tytön sydäntä lämmitti ajatus salaisesta suojelusenkelistä. ”Kiitos”, hän sanoi pienesti ja huomasi Aleksejn nyökkäävän.
”Olen Lucy. Lucy… Defae”, Lucy sanoi esittäytyäkseen, tosin hieman epäröiden. Aleksej avasi silmänsä taas ja hänen hieman luiseville kasvoilleen levisi ystävällinen ilme. ”Aleksej Tsirkunov.”

--------------------------------------------------------------

10a

10b
Kiskojen pauke junaa vasten pysähtyi vähitellen, ja Lucy tunsi koputuksen olkapäällään. Hän avasi silmänsä ja näki Aleksejn nousevan seisomaan. Hän ryhdistäytyi ja pinkaisi nopeasti pystyyn itsekin ja seurasi Aleksejta vaunun kaksoisovelle. ”Tästäkö me menemme?” hän kysyi nielaisten. Aleksej katsoi häntä ja nyökkäsi. ”Kunhan juna on kokonaan pysähtynyt. Varo sitten: vaikka lumihanki antaakin pehmustetta, pudotus on aika tyly.” Lucy nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja loi katseensa tummaan ja likaiseen oveen.

11
Juna pysähtyi ja sai siinä seisovat ihmiset horjahtamaan. Aleksej väänsi ovet auki ja tuuppasi Lucya selkään. ”Hyppää”, hän kehotti ja Lucy teki työtä käskettyä. Hän ponkaisi ryvettyneeltä tavaravaunun lattialta puhtaanvalkeaan lumihankeen. Hänen takkinsa hulmusi ilmavirrassa ja lopulta kuului kova tumps. Lumi tosiaan pehmitti laskeutumista, mutta silti teki kipeää pudota maahan takamus edellä.
Lucy ehti ihmetellä hetken aikaa, kunnes kuului toinen tumps, ja Aleksej oli tupsahtanut tyhjästä hänen viereensä. Kuin merkin saaneena juna kirskahti ja lähti verkkaisesti uudestaan liikkeelle.

12
”Minne nyt menemme?” Lucy kysyi. Hän tunsi olonsa kuin kesätyöläiseksi, koko ajan kyselemässä ohjeita, mutta minkäs sille mahtoi. Hänhän ei ollut pyytänyt tulla mukaan Maple Valleyyn. Eikä ollut edes tiennyt olevansa menossa sellaiseen paikkaan.
”Muutaman kilometrin päässä on metsästysmaja. Sinne. Tule nyt, ennen kuin meidät huomataan”, Aleksej sanoi ärtyneen oloisena ja lähti itse tarpomaan lumihangessa kohti kaljuuntunutta männikköä. Lucyn ei auttanut muu, kuin seurata mysteeristä saattajaansa.

13
He rämpivät talvisessa metsässä pitkän tovin hiljaisuuden vallitessa. Lopulta Lucy kyllästyi vaitonaisuuteen ja yritti avata keskustelua. ”Miksi otit minut suojiisi? Mitä sinä kostut, vaikka olisinkin jäänyt siihen mökkiin?” hän kysyi keskittyen askeliinsa. ”Tietenkin minä oletan, että sinähän minut pois sieltä hoidit, etkö vain?”
Hiljaisuus jatkui, eikä Aleksej sanonut sanaakaan. Kuului vain lumen narskumista saappaiden alla.

14
”Aleksej?” Hiljaisuutta.
”Mikset vain jättänyt minua sinne? Haloo? No ole sitten hiljaa. Mokoma.”

-------------------------------------------------------------

15a

15b

15c
Lucy arvioi rämpineensä lumessa ainakin kokonaisen viikon, ennen kuin mökkipahanen häämötti hänen näkökentässään. Hän kiitti jumalaansa; hänen jalkansa olivat tosiaan levon tarpeessa. Lumipeitekin oheni mökkiä kohti mentäessä, männyt saivat myös neulasiaan takaisin. Lucy voi vain ihmetellä, mikä oli aiheuttanut puiden paljaan ilmeen aiemmin metsässä.
Äkkiä Aleksej pysähtyi ja kääntyi Lucya kohti. Hän laski kätensä tytön hartioille ja katsoi tätä niin kuin yleensä katsotaan ihmisiä, joita yritetään joko vakuuttaa jostain hullusta asiasta tai takoa järkeä tämän päähän. ”Pysythän sitten hiljaa?” vaaleatukkainen pyysi, melkein anoi. Lucyn teki mieli päästää pieni vinkaisu voiton merkiksi, olihan hänen jääräpäinen saattajansa vihdoin puhunut hänelle, mutta tyttö tyytyi vain nyökkäämään taas. ”Äläkä pelästy. Tämä on vain… bisnestä”, Aleksej sanoi. Viimeisen sanan kohdalla hän olisi yhtä hyvin voinut sanoa vaikka paskakasa, niin negatiivisen tunteen vallassa hän sen sihautti huultensa välistä.

16a

16b

16c

16d
He astuivat ränsistyneeseen metsästysmajaan, jonka seinät olivat yhtä paksuja kuin Lucyn oma käsivarsi, joten kylmä pääsi väkisinkin hieman tunkeutumaan sisälle. Lämpöisempi mökissä tosin oli kuin ulkona, kamiina oli selvästikin lämmitetty vastikään.
He astelivat peremmälle mökkiin, ja tupaan astuttuaan Lucy näki kolme melko vaarallisennäköistä miestä. Kaksi tukevasti talvivaatteisiin sonnustautunutta miestä seisoi kolmannen, suureen tuoliin istahtaneen miehen molemmin puolin. Kaikilla oli kasvoillaan sellainen ilme, joka olisi normaalisti kertonut vieraiden olevan epätervetulleita. Istuva mies näytti pomolta kaikesta kunnioituksen huounnasta päätellen. Tällä oli vaaleat hiukset kuten Aleksejlla, mutta hän näytti roimasti vanhemmalta, kasvojen ahavoitunut iho ei valehdellut. Eikä tällä ollut talvitakkia yllään.
Lucy pisti merkille Aleksejn vilkaisevan kätyreitä hampaitaan kiristellen, jokin syvää vihaa muistuttava tunne leimahti tämän silmissä hetkisen ajaksi. Kätyreiden ilmeet eivät värähtäneet, mutta he katsoivat molemmat aikansa Aleksejta ja sitten toisiaan.
Aleksej asteli penkillä istuvan miehen edessä jököttävän pöydän eteen miesten ilmeistä piittaamatta. Lucy ei uskaltanut moista elettä tehdä, vaan jähmettyi paikalleen tilannetta seuratakseen.

17
”Kuka likka on?” pomolta vaikuttava tuolimies kysyi. Lucy nielaisi ja katsoi Aleksejta hädissään. Sano nyt jotain, hän yritti viestittää katseellaan. Aleksej kääntyi ja loi Lucyyn rauhoittelevan ilmeen, tai sellaiseksi tyttö sen tulkitsi. ”Pelkkä siviili”, Aleksej sanoi vähättelevästi. Siviili?

18a

18b
Pomomies loi pikaiset vilkaisut kätyreihinsä ympärillään ja tuijotti sitten tiiviisti Lucya, muuallekin kuin kasvoihin, mikä sai tytön vaivaantumaan. ”Viekää tyttö pois. Jonnekin, missä hän ei kuule meitä”, pomo sanoi möreällä äänellä. Lucy nielaisi uudelleen, kun ilkeännäköiset rotevat miehet lähestyivät häntä ja ottivat kainaloista käsikynkällä kiinni. He raahasivat hänet ulos pakkaseen ja nakkasivat taas hankeen kuin pahaisen roskan.
Hetken oli hiljaista, ja Lucy luuli kätyreiden menneen jo takaisin lämpöiseen mökkiin, mutta noustessaan kinoksessa istumaan, hän huomasi miesten vielä seisovan oven edessä vihaiset ilmeet kasvoillaan.

19a

19b

19c
Lucy tunsi kämmeniensä hikoilevan tuhottoman paljon kätyreiden tuijottaessa häntä. Hän nousi seisomaan, eikä sanonut mitään, käänsi katseensa kohti lumista metsää. Toivottavasti päivä ei ollut vielä pitkällä, sillä pimeässä lumisessa metsässä rämpiminen ei kuulostanut järin hyvältä ajatukselta.
Yhtäkkiä alkoi kuulua kuiskuttelua, ja Lucyn kääntäessä katseensa äänen tulosuuntaan, häijyt miehet katsoivat häntä kuin… arvioiden. Heidän suunsa olivat ilkeissä virneissä. Lucy nielaisi taas. Hän loi katseensa maahan ja alkoi piirrellä saappaansa kärjellä ajolumeen pieniä kiehkuroita saaden samalla jotain muuta ajateltavaa. Hän vilkaisi syrjäsilmällään mökin ikkunaa, josko näkisi edes vilauksen Aleksejsta, mutta pimeästä luukusta erottui nähtäväksi vain muutama kuurankukka.

20a

20b

20c
Äkkiarvaamatta mustiin takkeihin pukeutuneet miehet loikkasivat liikkeelle kohti Lucya. Toinen siirtyi hänen taakseen, tarttui tytön käsiin ja väänsi ne kivuliaasti koukkuun, ettei hän voinut pyristellä niitä irti. Toinen miehistä asettui hänen nenänsä eteen ja veti avonaisen takkinsa kätköistä –
Käsiaseen piippu tuntui tuijottavan Lucya, eikä tämä voinut katsoa siitä pois. Itku alkoi tehdä tuloaan, ja elämä tuntui vilisevän silmissä – miten tähän oltiin tultu?
”Nyt sinä, likka, kerrot kaiken, mitä Aleksej-herra on kertonut meistä sinulle, da?” aseella osoittelija sanoi häijysti ja väänsi pyssyn piippua hieman vasemmalle. Lucyn teki mieli purskahtaa itkuun, mutta alitajunnassaan hän ymmärsi, että romahtamisen aika olisi myöhemmin. Hän puri hammasta ja pysyi hiljaa hetkisen. ”Hän ei ole kertonut minulle mitään”, hän sanoi totuudenmukaisesti.

21a

21b
Mies, joka piteli hänen käsiään yhä tiukemmin, naurahti kuivasti. ”Varmasti, devuska. Nyt kerrot meille totuuden, eikö niin, konfieta?” Lucy yritti ymmärtää kummallisia sanoja, joita miehet käyttivät, muttei ehtinyt, kun kipu viilsi hänen ranteissaan, mikä sai hänet päästämään vaikeroivan voihkaisun ja puristamaan silmänsä kiinni. Kyynel pääsi karkaamaan hänen pakkasesta punehtuneelle poskelleen. ”Älä”, hän voihkaisi tuskissaan.

22a

22b

22c

22d
”Päästä hänestä irti”, kuului Aleksejn luja ääni mökin ovelta. Lucy avasi silmänsä sillä sekunnilla ja henkäisi helpotuksesta. Pomo ja Aleksej seisoivat peräkkäin porstualla, molemmat tuiman näköisinä. Vanhanoloinen pomo nyökkäsi kätyreilleen tuskin huomattavasti ja kuin salamaniskusta aseen piippu ja ranteissa jomottava kipu olivat poissa. Aleksej viittoi Lucya tulemaan luokseen, eikä tyttö epäröinyt hetkeäkään, vaan kampesi itsensä parhaansa mukaan hangessa Aleksejn viereen. Hän loi katseen olkansa yli ja näki vaarallisen kolmikon katoavan mökin ovesta sisään.
”Mitä nyt tapahtuu?” Lucy kysyi peloissaan. Hän ei halunnut ajatellakaan sitä vaihtoehtoa, että Aleksej ei olisikaan keskeyttänyt ahdistelua. Vilunväreet pudistivat Lucya.
Aleksej oli tovin hiljaa, rämpi vain lumessa heidän tulosuuntaansa. Lucy kiirehti tarpomaan miehen perään. ”Aleksej?” hän toisti pienemmällä äänellä. Hänen urheutensa rippeet olivat varisseet metsästysmajan edustalle lumikinokseen.

23a

23b
”Vien sinut turvaan”, Aleksej vastasi. Sanaakaan ei vaihdettu enää: Lucy luotti tuohon mieheen, ei pelkästään pakosta, vaan myös kiitollisuudenvelasta.

----------------------------------------------------------

24a

24b

24c
”Hower’s Inn toivottaa teidät tervetulleiksi. Huoneet ovat yläkerrassa, portaista oikealle”, pyylevä rouvashenkilö sanoi Aleksejlle ja Lucylle suunpielet korvia hipoen. Aleksej koppasi ruostuneen avaimen tiskiltä ja nyökkäsi ilmeisen häkeltyneenä. ”Kiitos”, hän sanoi heikosti ja veti Lucyn kädestä pitäen perässään portaisiin. ”Sängyn jouset kyllä kestävät! Täällä käy muitakin aviopareja!” rouva huikkasi alakerrasta hyväntahtoisesti, ja vaikka parivaljakko ei toisiaan nähnytkään pimeähköstä käytävästä, ankara puna kävi molempien poskilla.

25a

25b

25c
Aleksej kiirehti huoneen 281 ovelle, avasi sen avaimella vähän ylimääräistäkin räpeltäen ja riuhtaisi oven auki. Hän päästi Lucyn luikahtamaan huoneeseen sisälle ja miltei paukautti oven kiinni. ”Herran tähden”, hän manasi hiljaa virittäessään kettinkiä oveen. Mies ravisteli takkinsa naulaan ja päätään pudistellen asteli piskuiseen wc-koppiin. Hän yllättyi suuresti nähdessään kylpyammeen.
Lucy taas rymähti sängylle joka raaja eri ilmansuuntaan sojottaen, sängyn jouset natisten. Aleksej puristi hampaitaan yhteen kuullessaan niiden äänen. Seinät eivät olleet erityisen vankkaa tekoa ilmeisesti missään täällä. Pikkukyläksi Maple Valley oli ihmeellisen täynnä outoa porukkaa.

26a

26b

26c

26d
Aleksej laski hanasta vettä kämmenilleen ja läiskäytti kylmät vedet suoraan kasvoilleen, hapuili naulasta pyyhkeen ja taputteli kasvonsa kuiviksi. Hän repi kengät jalastaan ja oli istumaisillaan sängylleen, kun kuuli tasaista ja tyytyväistä tuhinaa. Mies kääntyi ympäri ja katsoi sängylle: tyttö oli nukahtanut ja makasi sängyllä mahallaan, poski läjässä, suu hivenen auki ja kulmat kurtussa. Itsekseen huvittuneena tuhahtaen Aleksej peitteli tytön ja alkoi etsiä laukkua. Jossain sen oli oltava.

----------------------------------------------------

27a

27b-2

27c-2

27d-2
Aleksej oli mietteliäällä päällä. Jotenkin tuon melkein tuntemattoman tytön läsnäolo sai hänet vetäytymään kuoreensa ja miettimään, mistä tämä kaikki oli oikein alkanut. No kyllähän hän nyt tiesi, miten tämä oli hänen osaltaan alkanut, mutta… miten tyttö oli vedetty soppaan mukaan?
Aleksej muisti elävästi olleensa lastentarhassa silloin. Borislav, Yuri ja hän olivat olleet reippaita kuusivuotiaita vaaleine pörröisine hiuksineen ja talvi-ilman punoittamine poskineen. Lumisota oli ollut juuri päättymäisillään – Borislav oli saavuttanut juuri mäennyppylän huipun ja nostanut tomerana oikean kätensä ilmaan julistautuakseen kukkulan kuninkaaksi – kun jostain lensi lumipallo suoraan kohti pienen Aleksejn pipon alle peitettyä päätä. Mätk kylmä lumi mäiskähti pipoa vasten saaden pojan horjahtamaan ja lyömään päänsä kinokseen.

28a-2

28b
Ja siitä lähtien Rose oli ilmestynyt hänelle. Kertonut hänelle asioita, jotka tuntuivat vähintäänkin epäuskottavilta, mutta nuorena poikana Aleksej oli uskonut uutta mielikuvitusystäväänsä. Ja vaikka hän oli nyt jo aikamies, ei hän voinut olla enää uskomatta. Rose oli kertonut kaiken niin kuin oli tapahtunutkin. Mutta jostain syystä henki oli jättänyt suuren osan tarinasta verhon taakse – miksi juuri Aleksej? Eikö tyttö olisi vain voinut tappaa niitä hulluja ja kärsiä rangaistuksensa sen sijaan, että Aleksejn piti raahata tyttö jonnekin turvaan ja pitää tästä huolen siihen asti, kunnes likka löytäisi elämälleen suunnan?
Ja mikä järki Aleksejn rikollisuralla tässä oli? Vai oliko se sattumaa?

29
”Äh”, mies korskahti turhautuneena. Ehkä oli vain parasta jättää kohtalo omaan arvoonsa. Ei siitä kuitenkaan mitään tolkkua saisi.

------------------------------------------------------

30
Lucy heräsi vilunväreet reisiään hyväillen. Epätietoisena hän puristi kätensä ympärilleen lämmitelläkseen ja havahtui tietoisuuteen. Lucy räväytti silmänsä auki ja pinkaisi istuma-asentoon. Pikainen tarkistus: huone näytti samalta kuin päivällä kun he olivat tulleet motelliin ja Aleksejn takki oli yhä naulassa. Ja peitto oli ainakin äsken ollut Lucyn yllä lämpimänä turvana. Lucy ravisti kenkänsä jalastaan ja jäi istumaan sängylle hetkeksi. Aleksejta ei näkynyt missään.

31
”Aleksej?” Lucy huhuili huoneessa vastausta saamatta.

32
Ajatus yksin jäämisestä pelotti Lucya suunnattoman paljon; Aleksej oli pakko löytää. Eihän hän kovinkaan kauas olisi ehtinyt? Hänellähän oli takkinsa vielä naulassa, eikä ulos ollut menemistä ilman untuvaa lämmittämässä. ”Aleksej?” Lucy piipitti vielä kerran.
Hän nousi kovalta pediltä ja asteli hiljaa kylpyhuonetta kohti. Hän raotti sen ovea hissukseen tahtomatta häiritä, jos vaikka miehellä olisi ollut jokin… no, tarpeellinen askare kesken.

33a

33b

33c

33d

33e
Sen sijaan hän näkikin ovenraosta jalan denimiin verhottuna ja… olivatko nuo ruiskuja? Ja mitä tuo aine oli?
Tajutessaan todellisuuden Lucy henkäisi äänekkäästi ehtimättä estää itseään ja läiskäisi kämmenen suunsa eteen. Vaan liian myöhään. Aleksejn pää kääntyi salamannopeasti ovea kohti kuullessaan henkäisyn, ja vaaleatukkaisen silmät levisivät järkytyksestä. Lucy perääntyi ja heittäytyi sängyn taakse muka piiloon – vaikka kyllähän hän tiesi, ettei hän voinut paeta Aleksejn luota. Tai olisi tietenkin voinut, muttei halunnut. Tämänkään jälkeen. Jostain syystä itku alkoi tehdä tuloaan ja tyttö veti molemmat kämmenensä suunsa suojaksi.
”Lucy!” Aleksejn huolestunut ja selvästikin yllätyksestä karaistunut ääni huhuili. Lucy tunsi käsiensä tärisevän.

-------------------------------------------------------

34a

34b
Pjotr Vorobjov oli käsittänyt aikojen saatossa itsensä kärsivällisenä miehenä. Aina kuitenkin löytyi omaneduntavoittelijoita, elipä sitten missä tahansa. Yksi helvetin hyvä esimerkki tällaisista ketkuista sattui olemaan herra Tsirkunov, joka oli ollut pitkään Vorobjoville kuin oma poika. Kunnes sitten hänen omat liigaveljensä olivat ilmeisesti kääntyneet Aleksejta vastaan ja vakuuttaneet päällikön nuoren pojan petollisuudesta. ”Häneen ei voi luottaa”, oli Yuri sanonut hänelle eripainokkaasti.
Olipa petos sitten tekaistu eli ei, Vorobjov ei halunnut riskeerata bisneksiään. Silti muutama viimeistelemätön työasia tuli hoitaa ennen rekryytin irtisanomista. Irtisanomisella – Vorobjov tuhahti huvittuneena itsekseen – hän tietenkin tarkoitti vanhaa kunnon kuula kalloon ja sitä rataa –menettelyä. Se toimi aina, eikä yksikään ollut sen jälkeen laverrellut vihollisille, saatikka poliiseille, yhtikäs yhtään.

35
Nyt oli vain pieni pulma: nuori herra Tsirkunov oli hänelle huomattavan summan velkaa, eikä pojua muutenkaan eliminoitaisi tuosta vain, olihan hän kasvanut parhaan opissa. Poika oli siis vielä pidettävä riveissä, jos mieli pitää tilikirjat tasaisina ilman niitä kamalia tappioita. Niin paljon kuin Pjotrin olikin tehnyt mieli päättää pojun elämä sillä siunaamalla kun tämä oli astunut hänen matalaan majaansa eilen, sen sijaan hän oli antanut tälle vielä yhden keikan. Ja jos se menisi putkeen, ei jäljelle jäisi muuta puitavaa kuin elonkorjuu.

36a

36b

36c

36d-2
”Borislav. Yuri. Tulkaahan tänne”, Pjotr huikkasi uskollisille pojilleen. Eiväthän he tietenkään hänen omia poikiaan olleet, mutta liiga on aina perhettä, siksi läheisiä heistä vuosien saatossa tulee.
Pojat seisahtuivat pöydän taakse ja istuutuivat penkeille, Yuri nurin kurin kuten aina. Borislav kohotti kulmakarvojaan kysyvänä. ”Mm?”
”Veli Tsirkunov on meille velkaa. Ja sehän ei passaa, da?” Vorobjov satuili. Borislav naurahti kuivasti. ”Vähän enemmän kuin rahassa. Minne lie jätti Tatjanan kuolemaan. Parka likka”, hän sanoi hieman surua äänestään läpi työntyen.

37a

37b

37c
”Niin, Kovrov, siskosi traaginen kuolema kosketti meitä kaikkia, istinno. Mutta potut pottuina, nyt sinulla on tilaisuus kostaa kokemasi tuska”, Vorobjov esitti. Hänen oppipoikansa korjasivat asentojaan nojautuen kohti vanhempaa miestä. ”Kerro toki lisää”, Yuri sanoi karhealla äänellään.
”Muistatteko sen pelokkaan nuoren devushkan, da?” Pojat nyökkäsivät mietteliäänä, yrittäen päästä jyvälle siitä, mitä heidän esimiehensä oli keksinyt. ”Tyttö olisi varmastikin helppo saalis, pravo? Harasho, sillä hän lähtee meidän matkaamme, siksi aikaa kunnes veli Tsirkunovilla on rahamme. Korkojen kera.” Ilkeä hymy levisi Pjotr Vorobjovin kasvoille. Yuri ja Borislav ynähtelivät hyväksyvästi.
”Ja kun hän tulee tuomaan velkaansa”, Borislav jatkoi, ”noutaja saapuu.”

------------------------------------------------------

38
Aleksej kertoi Lucylle ihan kaiken. Kaiken liiga-ajoistaan, Borislavista ja Yurista, Vorobjovista, Rosesta. Miten hänen vanhempansa olivat kuolleet hänen ollessaan vasta kymmenenvuotias. Miten rikollisliiga oli houkutellut nuoret pojat leiviinsä luvattoman nuorina – vain viisitoistakesäisinä. Miten Tatjana oli kuollut salakuljettaessaan huumeita pari vuotta sitten. Miten Rose oli ohjannut ja opastanut Aleksejta koko tämän elämän ajan aina tähän hetkeen asti. Miten he olivat päätyneet junaan kohti Maple Valleyta Alicen hyökkäyksen jälkeen – Aleksej oli ollut koko ajan talon nurkalla ja murtautunut sisään heti hyytävän huudon kaiuttua sisältä. Ja mitä äskeinen oli ollut: Vorobjovin antama keikka, Aleksejn oli kuitenkin maksettava velkansa tälle.

39
Nyt Lucy istui rähjäisellä sängynpeitteellä tätä kaikkea sulattaen. Aleksej katsoi häntä kuin pahoillaan. Mutta mitä syytä tällä oli pyytää anteeksi? Eihän hän ollut tehnyt mitään väärää – tai no ainakaan Lucylle. Lucynhan tässä pitäisi anteeksi pyydellä. Hän oli vetäissyt – tietämättään eli ei – Aleksejn mukaan koko tappojupakkaan, ja nyt he olivat yhdessä pakomatkalla, kumpainenkin omaa piruaan karkuun.

40
”Sanoisit jotain”, Aleksejn heikko ja karhea ääni pyysi hiljaa. Lucy vilkaisi Aleksejhin päätään kuitenkaan kääntämättä. ”Kuulostaa vain niin oudolta, että meidän kohtalomme olisi sidottu yhteen tällä tavalla. Tarkoitan, että emmehän me edes tunne toisiamme!” Lucy puuskahti ja nosti toista suunpieltään kattoa kohden. Aleksej mallinsi liikkeen omille kasvoilleen, mutta vakavoitui sitten kuin muistaessaan jotain tärkeää.

41a

41c
”Mitä nyt?” Lucy kysyi huolestuneena. ”Sinun täytyy piiloutua. Pian ja hyvin. Tunnen Vorobjovin, ja olenhan jo pennusta asti kaveerannut Borislavin ja Yurin kanssa. Nyt kun he tietävät sinusta, he aikovat ihan varmasti käyttää sinua minua vastaan. Sinut täytyy piilottaa. Viedä kauas minusta”, hän sanoi leukaansa sivellen peukalollaan ja etusormellaan. Lucy harmistui silminnähden. Aleksej väänsi katseensa takaisin Lucyyn. ”Tämä ei ole sinun sotkusi, eikä sinun tulisi siitä kärsiä”, hän selitti lempeään sävyyn tarttuen samalla Lucya kädestä.
Tyttö loi katseensa alas heidän toisiaan piteleviin käsiinsä. ”Tämä siis saattaa olla viimeinen kertamme kahden?” hän kysyi pienesti. Hän kuuli hetken kuluttua vähän varautuneen mutta myöntävän muminan.

42a

42b
Lucy kohotti katseensa takaisin Aleksejn harmaisiin silmiin ja uppoutui niihin. Aleksej tuijotti häntä takaisin yhtä lumoutuneena. Se hetki tuntui niin juovuttavalta kuin viski ainakin. Tyttö tunsi Aleksejn puristavan kättänsä hieman jämäkämmin ja vastasi kosketukseen samalla mitalla.

43a

43b

43c
Ruskeaverikkö ojentautui lähemmäs ja painoi huulensa Aleksejn huulia vasten. Juovuttava hetki vaihtui äkkiä huumaannuttavaksi, kun Aleksej suuteli Lucya takaisin yhtä innokkaana ja painoi tytön sänkyä vasten hivellen tämän kasvoja ja hiuksia.
Vaatteet lentelivät pitkin Hower’s Inn –motellin huoneen 281 lattiaa.
”Onko tämä hyvä idea?” Aleksej kysyi hengästyneenä kesken suudelman.
”Ei missään nimessä”, Lucy vastasi hengästyneenä hänkin ja suuteli Aleksejta tämän hapuillessa jo tytön huulia vieden heidät molemmat hetken huuman virran vietäväksi.

----------------------------------------------------

Aaaand the end for now! En oikeen tiiä mitä voisin sanoo tästä osasta enää. No ehkä sen, että jälleen mua ketuttaa pikkusen se, että jotkut kuvat ei menneet ihan niiku Strömsössä :/ no ei kai sille mitään voi, jos ei vaan saa väännettyä simejä täsmälleen oikeisiin asentoihin, niin kuin teksti antais ymmärtää :D

Ja sitten kommenttia? Lempikuvia? Kysymyksiä? Hehkutettavaa? Kritiikkiä? Kommenttiboksi on avoin (;

12 kommenttia:

  1. Jee uusi osa!!!! Tanssin just Ressun onnen tanssin, koska oon kyttiny täällä joka ikinen päivä! Aleksej on ihan sairaan komea<3 joo, mutta siinäpä sitten kommentti jossa ei ole järkeä.

    ~Em~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi että, ihana että joku tykkää! :3 Allusta oli tarkotuskin tulla vähän semmonen tuimalla tavalla komea yksilö, hyvä kuulla että onnistuin :D
      Mutta hei, järjettömätkin kommentit piristää kirjoittajan päivää, kiitos tästä!

      Poista
  2. Oooh, Stormeja!!

    Ihan mahdottaman hyvin kuvitettu ja lavastettu ja kirjoitettu osa jajaja kaikkea mukavaa D: kateeksi käy. Erityisesti tykkäsin noista lumisista kuvista~

    Hui, mitäköhän on tekeillä, jotakin suurempaa ainakin selvästi :o jännä nähdä miten tässä tulee käymään ja pääseekö joku kenties hengestäänkin.
    Mä arvasin, että Lucylle ja Aleksejlle (olipas hankala kirjottaa:D) tulee jotain, ja tulihan niille!! ;) (tällä yöllä on ihan varmana seurauksensa, sano mun sanoneen!!)

    Mun kommentit on taas vaihteeksi kasa kakkaa, but at least I tried :D jatkelehan toki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kommentti! :3
      Voi kiitos *blushblushblush* :3 Nepä ne olikin vaikeinta ottaa, lumi ei suostu toimimaan naapurustokoristeiden kanssa, mikä vähän vesitti koko hommaa, mutta ihana että tykkäsit!
      Hengenlähtöjä lähellä, saapa nähdä keihin arpa osuu...
      Tiiätkö mie mietin niiiin kauan, että miten ihmeessä taivutetaan nimi Aleksej :'D tein sitten niin kuin matikassa tehdään, ettei tehdä mitään ja lisäsin vaan kylmästi päätteen perään :D Noi on niin sievä ship ettei mitää rajaa :'D♥ Sen voin sanoa, että tällä yöllä oli kyllä oma merkityksensä ;)
      Yrittänyttä ei laiteta, mukavahan se on kakkaakin lukea jos vastassa on pelkkää hiljaisuutta :D
      Minäpä jatkan, kiitoksia kommentistanne!

      Poista
  3. Onpa kiva nähdä täällä uutta osaa (voin myöntää olleeni jonkin aikaa piilolukijana...)!

    Näyttääpä Lucy muuten kauniilta tässä osassa näin btw.
    Osa oli kyllä todella hvin kuvattu kuten aiemmin onkin jo sanottu:)
    Lucy ja Aleksej, tuitui. Harmi ettei heille näy onnea lähimailla, mutta yhdessä vietetyllä yöllä on varmasti seurauksensa...
    Tämä osa oli kyllä todella jännittävä, odotan jo kovasti seuraavaa osaa, haluan tietää miten Lucylle käy. Ja mitähän suunnitelmia rikollisliiga nyt oikein punoo?

    Jatkoa odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, ihana kuulla (: (tämä saattaa tarkoittaa myös muita piilolukijoita, huu!)
      Lucy kiittää mitä nöyrimmin! Mie yritin ennen edellisen osan vikaa kohtausta laittaa Lucyn näyttämään vähän lapsenomaiselta myssyineen päivineen kuvastamaan kaipuuta lapsuuteen, helpompiin aikoihin. Tässä kun ns. paska oli jo housussa, niin myssy sai kyytiä ja tilalle tuli aikuisempi Lucy, johtuukohan sitten tästä neidin kauneus, ken tietää :D
      On niin ihana kuulla, että kuvaaminen onnistu, koska se on varmaan "stressinlähde nro 1" ja sitä murehdin eniten, jos joku ei näytä kuvassa samalta kuin tekstissä kerrotaan. Eli hieno juttu että kuvat on passeleita! (:
      Ne on kyllä söpsöjä yhdessä :3 mutta toisaalta paatuneena romantikkona sanon näin jokaisesta parista, jonka nään :'D
      Piristi kyllä kummasti päivää, minä jatkan heti kun vaan innostus on palatakseen ja päästän teikäläisenkin jännityksestä :D
      Kiitos ja kumarrus kommentistanne (:

      Poista
  4. Eikä, luin tämän aikoja sitten, mutten muistanut kommentoida.. :D Luulin jo, että olin päässyt eroon tästä pahasta tavasta. Anygays. Tykkäsin kuvista tosi paljon! :> Jotenkin karuja ja yksinkertaisia, mikä sopi muutenkin synkähköön tekstiin. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan näyttänyt sellaiselta lavastuksen puutteelta, tiedätkö mitä tarkoitan :D Etenkin alun junakuvat ja motellikuvat olivat mahtavia!

    Tykkäsin myös noista venäjänkielisistä jutuista tekstin seassa, vaikka oma venäjäntaitoni rajoittuukin sanoihin "daa", "njet", "trastui" ja "priviet" :D (enkä osaa niitäkään kirjoittaa sen paremmin venäjäksi kuin suomeksikaan) Aleksejn menneisyys oli varsin mielenkiintoinen. Mikäköhän Lucyn ja Aleksejn yhteenkiedottuja kohtaloita tulevaisuudessa oikein odottaa? Jännityksellä seuraavaa osaa kohti!

    P.S. Pakko vielä kehua onnistuneesta simistä, nimittäin tuosta Tatjanasta! Piirteiltään jotenkin niin klassisen venäläisnaisen näköinen että! En tiedä, mikä sen tekee :D Kiitos tästä osasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiätkö, mullekin käy joskus just samalla lailla ja arvaapa ketuttaako sitten kun käy satunnaisesti "tarkistuksella"? :'D pitäis varmaan itekin aika double-check että "kommentoinhan varmasti??"
      Iiip, ihana kuulla :3 aattelinkin, että meneeköhän tää tunnelmanvaihdos vähän överiksi, mutta kiva kuulla että tykkäsit! Yritin tosiaan tehdä semmosen vähän yksinkertaistetun miljöön. Kiitos kiitos :3
      Ite tykkään ihan hirveesti, kun jonkun hahmon puheesta näkee mistä se on kotoisin tai muuta persoonallista, niin pakkohan sinne oli vähän venäjää ujuttaa! ;) itekään en puhu venäjää sanaakaan, mutta oppiminenhan ei koskaan lopu, ehkä saatan vielä joku päivä aloittaa opiskelemaan :D
      Mua itteäni naurattaa niin paljon se, että kirjoitin tän osan tekstin vaivaisessa päivässä ja keksin suurimman osan lennosta, koska suunnitelmassa ei oikein ollut mitään kosketuspintaa :D ehkäpä tartun tän osan yksityiskohtiin hanakammin tulevaisuutta kohden... ;3
      Lucya ja Aleksejta odottaa vielä monta juonenkäännettä, pysy toki kanavalla! :D
      Annoin tän osan tekstin ja kuvat beta-lukijalleni eli siis isosiskolleni, niin hänkin sano Tatjanan olevan tosi venäläisen näköinen nainen :D Totuushan on, että Tatjana on vain Borislavin naispuolinen versio, vaihdoin bodyshopilla vain sukupuolta ja voìla :'D mutta ihana tietää, että visuaalinen puoli on menny nappiin, jes!
      Kiitoksia ihanasta kommentista, mie päästän sutkin jännityksestä mahdollisimman pian (:

      Poista
  5. Mun piti tulla jo paljon aiemmin lukemaan ja kommentoimaan tää, mutta kappas kummaa...

    No joo, nyt olen täällä, luin osan ja kommentoin :D
    Jahas, että oikein venäläinen rikollisliiga on nyt mukana kuvioissa. Tästä tulee varmasti mielenkiintoista. Pahiksilla on luultavasti jokin kauhean julman ovela juoni Lucyn ja Aleksejn pään menoksi...
    Lucy on kyllä yks älyttömän kaunis tyttö ♥

    En saa mitään tämän järkevämpää aikaiseksi :D Jään oikein innolla odottamaan uutta osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivästys ei haittaa yhtään, mulle itellenikin käy tuota aina silloin tällöin *hups* :D
      Kyllä kyllä, vedettiin tarina aivan uusille urille ;) Eikä juonenkäänteet lopu, sen lupaan :D
      Mä en oo ihan varma, tykkäänkö Lucyn nassusta :'D kun tuntuu, että se on aika valmiskasvo (pirhanan Lucas...), mutta onneksi on sentään Arthurin geenit vähäsen persoonallisuutta takaamassa (: tulevat sukupolvet todennäköisesti eivät tule edes tuntemaan käsitettä "valmiskasvo" :D
      Kommentti on aina ihana asia, oli se sitten looginen eli ei :'D Kiitos tästä, minä jatkan pikimmiten!

      Poista
  6. Kyllä tässä lukiessa olikin kuin vähän hiilloksella, hui. Vai keksi Lucy itselleen salanimen - varmaan ihan hyödyllistä, kun joku varmasti tietää hänen olleen yhteydessä O'Neilleihin. Vai nyt Aleksejkin ryhtyy toimimaan - aa, siksi mies kai oli siellä junassa kun Lucy ensimmäistä kertaa yritti O'Neillien paikkeille!
    Mutta mitä ihmeen "bisneksiä" Aleksejlla on? Ei vaikuta hyvältä...
    Mutta Lucy on kyllä ihmeen söötti tässä kuvassa:
    http://i1209.photobucket.com/albums/cc398/dintzzz/Storm/Osa%2031/19c_zpsofc9vl0u.png
    Ja Maple Valley vaikuttaa tosiaankin olevan täynnä outoa porukkaa. Kuin pieni pala Siperiaa olisi kuljetettu lähelle Sealandia.
    Hyvä että sekin selvisi, että Aleksejkin pystyi näkemään Rosen eikä vain ollut jonkin kuudennen aistin ohjailemana. Tai kenties Rosea olisi voinut sellaiseksikin kutsua?
    Herra Vorobjoviin en kyllä haluaisi törmätä pimeällä kujalla - enkä kyllä hyvin valaistussa toimistossakaan. Saattaisi jälkimmäisessä olla jopa pelottavampi.
    Ja ei kyllä taida olla hyvä idea, Lucy hyvä - mutta pian kai nähdään mihin se johtaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kamala, miten huomasin tän kommentin _vasta nyt_?? D:
      Juu, juurikin siitä syystä oli Aleksej junassa sillä ekallakin kerralla! ;D
      Entiä oliko vähän radikaali veto muuttaa miljöötä näin, mutta sen voin ainakin sanoa, että vaihtelu virkistää kummasti! :3 noi maisemat on tosi buenot ;__;:3
      Vorobjovia kyllä kaihtaisin itekin aika kaukaa, hui :o
      Kyllä, se nähdään :D

      Poista