lauantai 26. huhtikuuta 2014

Stormit 3 vuotta!

Jeps, kolme vuotta on tullu tehtyä tätäkin tarinaa. Koska niitä extrakuvia ei ollut nimeksikään, niin päätin värkätä vähän erilaisen extran. Ylimääräistä nippelitietoa siis luvassa (:

Tiesitkö esimerkiksi, että...
- Alunperin idea Stormien aloittamiselle oli veto, jonka tein siskoni kanssa: Onnistunko kasvattamaan edes yhden sukupolven yliopistoon ilman koodeja. No en pystynyt, mutta sain jotain parempaa tilalle: tämän tarinan (:
- Stormeista piti tulla juoneton ja humoristinen peruslegacy, mutta luova puoleni pääsi vauhtiin ja aloin kehittelemään juonikaavioita ja juonenkäänteitä. Paluuta ei sitten enää ollut.
- Minulla on vihko Stormien juonelle, johon kirjoitan alustavat ideat kullekin osalle. Sen mukaan Farrahille ja Lillylle oli tarkoitus tulla kunnon emäriita perimysasioista, mutta päätin sitten hylätä idean syystä tai toisesta, jota en enää muista yhtään.
- Aloitin koodien käytön legacyä tehdessä jossakin 7. osan kohdalla... Ei sitä vaan kestä ilman koodeja kovin pitkään!
- En ole pelannut muilla Sealandin perheillä, kuin Stormeilla ja O'Neilleillä. Siksi siis Olive Tennisonkin (Farrahin koulutoveri) on yhä teini :D Paitsi tietenkin Sethin perheellä...
- Todellinen syy Kaplanien kanssa yhteenmuutolle oli Hiekka-ahon hitaus. Jäätävänkokoinen puutarha isolla talolla ei tehnyt hyvää muutenkin täyteen tupatulle läppärille.
- Muistattehan vielä Erickan kolmannen lapsen, Nickin? No, silloin kun poika oli vielä olemassa, hänen isänsä olikin koko ajan Gilbert Jacquet! Ja koska kone koki muistinmenetyksen, ei Nickiä ole enää kuin bittiavaruudessa. Harmi, se oli suloinen poika ):
- En muokkaa tarinoideni kuvia, kuin kokoa pienentämällä. Erikoistapauksissa (kuten takaumissa) muokkaan kuitenkin vähän enemmän.
- Stormit ovat hurrjan rikkaita johtuen kaikkien aikuisten 10-tason työpaikoista, joka taas johtuu koodeista :x hups.
- Suurimmaksi osaksi kohtaukset, jotka eivät tapahdu asuintontilla tai muuten helposti lavastettavalla tontilla, teen toisessa naapurustossa. Luon SimPellä kopiot keskeisistä hahmoista ja kuvaan heidät toisessa naapurustossa muuttaen lavastustontille. Näin säästyy hermoja, sillä pelilläni on tapana kaatua yhteisötonteilla.
- Kun Ericka syntyi, lapsesta meinasi tulla aluksi poika. Sehän ei käynyt päinsä, sillä juoni oli jo valmis ja kirjoitettu, joten luistin säännöistä (niin kuin niitä enää noudattaisin...) ja pistin Jenahin pullauttamaan tytön.
- Todellisuudessa Dise ja Cindy ovat parhaita ystäviä.
- Kuten Nick, Samkin on pyyhkäisty bittiavaruuteen suureksi harmikseni. Teen hänet kyllä vielä uudelleen!
- Teiniajoilla Lucas oli ihastunut pelissäkin Diseen. Sydämiä lenteli joka kerta, kun ne kaksi olivat samassa huoneessa :--D
- Stormien OTP:t (One True Pair) ovat minun mielestäni ehdottomasti Ericka♥Arthur ja Dise♥Lucas, vaikka niistä ei ny varsinaista paria tullutkaan :--D

Jos jokin pieni yksityiskohta tai asia jäi askarruttamaan, niin kommenttiboksi ja cbox ovat avoinna kysymyksille (:



7 kommenttia:

  1. Hauskaa tietoa :D voi sen synttäriekstran näinkin toteuttaa (; Paljon onnea Stormeille!

    VastaaPoista
  2. Kiva saada tarinoista enemmän tietoa tekijän kertomana :3 Onnea Stormeille ja peli-iloa tarinan jatkoon! ^^

    - FlameGirl (FlameGirlien Simsmaailma)

    VastaaPoista
  3. Oho, jo 3 vuotta! Onnittelut Stormeille! :3 Hauska ekstraidea!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut Stormeille! Kolme vuotta on pitkä aika, mutta ihanaa, että olet jaksanut näinkin kauan :) Kivaa tietoa oli!

    VastaaPoista
  5. mel.: Hei, hienoa että tarkoitus osui ja upposi - viihdyttäähän tämän oli tarkoituskin :D Itsellekin tosin ensimmäinen laatuaan tällainen extra. Kiitoksia Stormien puolesta ja kiitos myös kommentista (:

    FlameGirl: Kiva, että informoi (nii mitä teki..?) :D Kiitoksia onnitteluista ja kommentista (: Peli-into saattaa ehkä olla enemmän tuolla kolmosen puolella, mutta yritän saada uuden osan väsättyä viimeistään kesäkuun alkuun...

    GreenPixy: Itsekin piti vielä tarkistaa jo ilmestyneistä extroista että olihan se nyt varmasti kolme vuotta! :D Eihän mulla tämän tarinan kanssa mihinkään kiire ole, mutta äkkiä yritän saada tämän valmiiksi, ettei sitten tule täydellistä tenkkapoota jonka takia tarina jäis kesken. Tai sitten into lopu, tai ajanpuute tai joku muu vastaava tilanne, että en tätä vois enää jatkaa. Anyway, toivon mitä hartaimmin että saan Stormit päätökseen tavalla tai toisella - mieluummin sillä visuaalisemmalla eli simsillä itsellään :D Kiitoksia kommentista ja onnitteluista (:

    Cube: Joo, tosiaan kävi itelläkin vähän ällikällä lyöty olo koska kolme vuotta huhhuh! :D Hienoa, että tieto oli kivaa (eh..?) :D Kiitoksia kommentista ja onnitteluista (:

    VastaaPoista
  6. Tulivirtojen sukunimi muuten muuttui Tuulivirraksi ja uusi osoite on alla :)
    http://legacytuulivirta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Mallu: Tuulivirtojen nimi ja linkki vaihdettu (:

    VastaaPoista