Osa 14. Väliaikaiset jäähyväiset

Jee, vihdoin uusi osa :) Ajattelin olevani niin laiska ja julkaisevani tämän vasta huomenna, mutta otin niskasta kiinni itteäni ja julkaisin tämän jo tänään. Kuvia on järkevä määrä: 76. Osiin kuvista en ollut loppuvaiheessa tyytyväinen, mutta saivat kelvata. Varautukaa siis. Mutta menkääs lukemaan.
 

”Äitii! Tuu jo!” Ericka huuteli ovelta. ”Mun taksi lähtee ihan kohta!” Jenah rymisteli ohuessa portaikossa Erickan monien laukkujen kanssa.

 ”Vihdoin. Missä mummut on?” Ericka kysyi kärsimättömänä äidiltään, joka puuskutti laukkujen painosta.

 "Me tullaan, me tullaan!” Lilly huuteli yläkerrasta ja kolisteli sitten yhden pienemmän laukun kanssa alas Rina kannoillaan. ”Meidän pikku-Erickasta kasvaa jo iso tyttö!” Rina sanoi kyynel silmässään ja halasi lapsenlastaan pitkään.

 Lilly halasi ensin Erickaa ja sitten Jenahia ja alkoi päivitellä tilannetta: ”Voi, minä muistan, kun sinä olit pieni natiainen ja nyt jo lähdössä New Yorkiin. Voi, että se aika menee nopsaan.” Ericka veti kasvoilleen virneen ja halasi siskoaan.

 ”Mulla tulee ikävä sua”, Hilda sanoi hiljaa ja katsoi Erickaa pitkään. ”Niin mullakin sua, mut mähän tuun jo vuoden päästä takasin.” Ericka rohkaisi siskoaan ja soi tälle ystävällisen hymyn.

 Lopulta talon miehetkin löysivät tiensä ulko-ovelle puuskutellen hekin. ”Isää”, Ericka sanoi pilke silmäkulmassaan ja halasi isäänsä pitkään. Chris ei osannut kuin hymyillä leveästi ja tirauttaa pari kyyneltä.

 Onnen toivotusten ja monien halausten jälkeen Ericka päästettiin lähtemään taksiin, joka vei hänet lentokentälle ja sieltä New Yorkiin. Monien muiden tapaan hän koki autojen ikkunat parhaiksi paikoiksi mietiskelylle.

 Muutama kuukausi sitten Ericka oli vakuuttanut vanhemmilleen ja isovanhemmilleen haluavansa palavasti malliksi ja hän olikin salaa lähettänyt hakemuksen koulun loputtua New Yorkin mallikouluun, johon haettiin uusia mallikokelaita.

 Kuin taikaiskusta Ericka oli saanut sähköpostiinsa muutaman viikon päästä vastausviestin, jossa hänet hyväksyttiin New Yorkiin opiskelemaan malliksi. Innoissaan hän oli kertonut uutiset perheelleen ja saanut vastaan hieman toruvia katseita, mutta kukaan ei pannut vastaan.

 Vaikka lähtöä oli vaikea käsittää, Erickan oli silti joku päivä pitänyt lähteä. Silti lapsen päästäminen pesästä oli vaikeaa etenkin Jenahille, mutta hän ei aikoinut olla lastensa unelmien edessä.

 Erickaa jännitti vietävästi, eikä hän meinannut pysyä housuissaan matkan aikana. Hänelle oli vuokrattu asunto kämppäkaverina erään Lancen kanssa, joka oli myös tutustunut muodin alaan, muotisuunnittelijana tosin.

 Uusi kaupunki innoitti häntä paljon enemmän, kuin hän oli kotona osannut odottaa ja hän syyhysi päästä asuntoonsa ja poseeraamaan kaikkien ihanien vaatteiden, asusteiden ja kenkien kanssa, joita hän täältä varmasti ostaisi.

--------------------------------------------------------

 Erickan oli treenattava ja treenattava kävelyä. Se oli jotenkin keinuvaa, eikä jalat missään nimessä saisi sojottaa sisäänpäin kävellessä.

 ”Ei, ei. Ei noin.” Lance korjasi. ”Katos, näin se pitää tehdä.” Ericka katseli silmä tarkkana Lancen eleganttia sipsuttelua pienellä lavalla, joka oli sijoitettu heidän asuntonsa olohuoneeseen.

 ”Mutta mähän kävelen just noin!” Ericka intti, eikä tiennyt, mikä kävelyssä meni pieleen. ”Sun pitää vain – ” Lance otti Erickan lanteista kiinni ja keinutti niitä kevyesti ” – noin.”

 Erickaa nauratti, sillä muutaman kuukauden New Yorkissä olonsa aikana hän oli päätellyt varsin hyvin Lancen suuntautumisen olevan kohdistettu samaan, kuin Erickalla itsellään, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että hänen kämppiksensä oli homo – päinvastoin, sehän oli hyvä juttu!

-----------------------------------------------------

 Nyt se alkoi. Nyt oli aika näyttää kaikkensa.

 Ericka melkein tärisi jännityksestä, sillä näytöksen yleisössä oleili montakin huippusuunnittelijaa ja muita kriitikoita. Luojan kiitos Anva Rh. oli niin pieni nimi vielä täkäläisissä piireissä, että hänen näytöksestään oli hyvä aloittaa.

 Erickan nimi kajautettiin lavalta ja tämä asteli jännityksestä kankeana lavalle, mutta tunsi olevansa elementissään heti yleisön nähtyään ja rentoutui välittömästi. Tästä se lähtee! hän ajatteli.

 ”Bravo! Bravo! Täydellistä!” näytösohjaaja kehui malleja näytöksen lopuksi ja Erickan poskille levisi hailakka puna. ”Sinä, sinä, sinä, sinä ja sinä, menkää tuonne lavan taakse, siellä on lisäohjeita. Ja te loput –” Näytösohjaaja sanoi heille lopuille kolmelle, jotka olivat jääneet jäljelle, Ericka yhtenä heistä. ” – se oli täydellistä!”

 Ericka tunsi yhtäkkiä olonsa mahtavaksi ja suureksi malliporukassaan. Vihdoinkin hänet oli noteerattu suuressa Amerikassa!

------------------------------------------------------

 Ericka oli käynyt aiemmin päivällä ensimmäisen kerran kirjastossa ja lainannut sieltä Humisevan harjun, jonka hän oli aina halunnut lukea. Hän istui olohuoneessa lavan päällä sillä ihanalla keltaisella nojatuolilla, jonka he olivat yksimielisesti ostaneet Lancen kanssa.

 Yhtäkkiä ovi kävi ja Lance astui humalassa sisään ’muutaman’ muun humalaisen nuorukaisen kanssa ja kailotti kovaan ääneen: ”Hei! Täällä on mun kämppish! Erick.. Kuka?”

 Ericka pyöräytti silmiään, sulki kirjan ja kävi sulkemassa oven, kun kaikki bilettäjät oli saatu sisälle. Jos Ericka oli jotain huomannut Lancesta, niin tämän homouden ja kovan vietin bilettämiseen. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Lance toi ystävänsä baarista kotiin umpikännissä ja esitteli hänet kolmeen otteeseen.

 Tälläkin kerralla Ericka päätti vetäytyä omiin oloihinsa ja sulkeutui omaan huoneeseensa katsomaan tv:tä, jos tällä kertaa löytyisi jotain katselemisen arvoista, American Idol sopi hyvin.

 Rauhaa ei kestänyt kuin puolisen tuntia, kun ovi kävi ja sisään astui Arthur, Lancen epävirallinen poikaystävä, mutta kaikki kuitenkin tiesivät heidän homoilevan melko paljon keskenään.

 ”Arthur. Tuota, eikö ne bileet oo tuolla toisella puolella?” Ericka kysyi hieman naurahtaen ja nousi samalla istumaan.

 ”No on, on, mut mä aattelin et säkin haluisit vähän skumppaa!” Arthur kailotti melko kovaan ääneen, mutta yllättävällä tavalla seksikkäästi.

 Hymy kohosi Erickan kasvoille taas hieman vahvempana ja hän ojensi kätensä ottaakseen viinilasin Arthurin huojuvasta kädestä.

 Hän hörppäsi suuren kulauksen ja pyysi Arthuria istumaan nojatuoliin, joka norui sängyn päädyssä. Hiljaisuus ei kestänyt kauankaan, kun Lance astui huoneeseen hihitellen, haki Arthurin pahoitellen pahasti sammaltaen ja katosi Arthur kainalosaan huojuen.

 Ericka joi shampanjansa loppuun viinilasistaan ja asetti sen varovasti yöpöydälle hänen ja Lancen sänkyjen väliin. Alkoholi alkoi nousta jo päähän, joten Ericka päätti tehdä viisaasti ja alkaa nukkumaan, vaikka eihän humala niin paha ollutkaan, kuin muilla bilettäjillä.

----------------------------------------------

 ”Herätysh, unikeko! Vielä on ilta nuori!” Lance hoilotti Erickan korvissa, ja tämän oli pakko herätä.

 Erickan laahattua itsensä musiikin pauheeseen asunnon olo-keittiö-ruokahuoneeseen ja istuuduttua pöydän ääreen Lance kiikutti Erickalle vielä monta lastia sitä samaa shampanjaa, kuin aiemmin Arthur oli tuonut, ja melkein pakotti Erickan juomaan sen. Eihän hänellä mitään ollut sitä vastaan, että vähän juhlittaisi, kun ei huomenna ollut mitään koulutusta.

 Hyvillä mielin Ericka kumosi lasin jos toisenkin, ja huomasi olevansa yhtäkkiä osa sitä bilettäjäporukkaa, joka oli jo reilu tunti sitten tullut kovaäänisenä sisälle.

 Kello oli vasta yksitoista illalla, eikä väsymys tuntunut missään, kiitos niiden monien kuohuviinien, vodkien ja viinojen. Ericka päätti juhlia jotakin, niin kuin ei ollut ikinä juhlinut ja kaikki tuntui menevän överiksi, joten hän sulkeutui huppelissa takaisin omaan huoneeseensa jo yhdeltä.

 Hän ei kerennyt makoilla siinä sängyllään kovinkaan kauaa, kun Arthur hipsi hiljaa sisään sulkien oven lukkoon asti. Hän istuutui Erickan viereen ja katsoi tätä oudosti.

 ”Mitä?” Ericka kysyi hämillään ja hymy vilahti hänen huulillaan. ”Ei kun, mulla tuli vaan mieleen, kuinka ihana sä olet”, Arthur sanoi hiljaa ja vihjailevalla äänellä ja katsoi Erickaa entistä oudommin, ja Erickasta alkoi tuntua, että se tunne, jota tuo ilme ilmaisi saattoi olla – himoa. Tai sitten jotain muuta, jonka humala saattoi aiheuttaa, mutta silti Erickasta alkoi tuntua yhtäkkiä oudolta.

 Ericka nousi hitaasti istumaan ja katsoi Arthuria samalla tavalla, kuin tämä häntä. Arthurin suulle levisi pieni pilke hampaista ja kulmakarva kohosi aavistuksen ylöspäin. Erickaa hymyilytti, mutta hiprakkansa takaa hän ei halunnut tehdä mitään peruuttamatonta.

 Se tunne haihtui kumman nopeaa, kun Arthur painoi lämpimät ja vikkelät huulensa Erickan huulille ja suuteli Erickaa. Ericka kysyi itseltään, tiesikö hän, mihin tämä johti. Kyllä hän tiesi. Hän kysyi itseltään, halusikö hän niin tapahtuvan. Kyllä hän halusi. Pieni ääni kuitenkin muistutti Lancesta, mutta kuningas alkoholi tainnutti omatunnon kolkutukset.

 Seuraava asia, minkä Ericka tiedosti oli, kun he molemmat alkoivat riisua kiireessä ja halut veivät menojaan. Hän halusi tätä, hän niin halusi tätä.

***

-----------------------------------------------

 Jes! Ericka ajatteli jälleen, kun hänet oli hyväksytty erään muotilehden kanteen ja hänet haluttiin kuvauksiin jo ylihuomenna. Ericka hyräili tyytyväisenä penkillään ja sulki tietokoneen. Nyt hänen pitäisi vain päättää, missä vaatteissa hänen povensa ja peppunsa näyttäisivät edustavimmalta.

 Paitsi, kyllä hän tiesi jo. Siinä ihanassa pinkissä puvussa, jossa kaula-aukko oli jätetty vähän avarammaksi, kuin äiti olisi sallinut, mutta hänhän ei ollut täällä.

 Katsellessaan asuja peilistä Lance laahusti sisään Erickan huoneeseen ja huokasi syvään, niin kuin hän teki aina, kun hän halusi huomiota.

 ”No mikä nyt on?” Ericka kysyi söpistelyäänellään ja katsoi Lancea surumieli suunpielissään.

 ”Nokun, me ollaan Arthurin kanssa erottu. Hän sanoi, että sillä on joku toinen.” Omatunto pisti kivuliaasti Erickan sydäntä, mutta hän ei antanut sen häiritä. ”Voi ressukkaa. Joku tarvii nyt shoppausreissun Macy’siin, hiiteen se homo.”

 Lance nyökkäsi kuin pikkulapsi ja halasi Erickaa. ”Ericka, kuule. Sä olet mun paras ystävä. Sä oot ihana.” Erickan oli pakko tirauttaa pari kyyneltä ja nyökätä. Hän halasi Lancea lujemmin kuin oli tarkoituskaan ja rutisti tätä suruissaan ja syyllisyyden tuskissaan.

------------------------------------------------------

 ”Minne mä asetun?” Ericka kysyi valokuvaajalta. ”Siihen keskelle, niin otetaan ensin siitä, ja sitten tuosta lootan vierestä”, kuvaaja opasti ja Ericka teki työtä käskettyä.

 Ericka oli juuri saanut asentonsa korjattua, ja muutama kuva oli jo otettu, kun yhtäkkinen oksetuksen tunne valtasi kaikki nenäontelot. Ericka alkoi kakoa, ja teki sanaakaan sanomatta tietä kohti lähintä pönttöä.

 Oksennettuaan aamupalansa banaaneineen päivineen Ericka alkoi epäillä. Mikä mahtoi olla tuon takana? Olihan hänellä migreeniä joskus pienenä ollut ja oksentanut, mutta nyt ei päätä särkeyt, eikä sahalaitoja näkynyt näköpiirissä.

 Ericka palasi huolestuneena takaisin paikoilleen ja poseerasi filmin loppuun asti, kun uusi oksennus teki jo tuloaan. Käytyään senkin pulauttamassa ulos, oli edessä vaatteidenvaihto.

------------------------------------------------

 ”Ericka, onko joku nyt hassusti?” Lance kysyi keittiön pöydässä murjottavalta Erickalta, ja istuutui tätä vastapäätä.

 ”No kun..”  Ericka empi. Oliko hän valmis myöntämään itselleen epäilyksensä? Muutama viikko sitten kuvauksissa oksentelua, ja hän oli pyöristynyt muutamista paikoista, eikä hän ollut syönyt kuin hedelmäsalaattia ja juonut kaakaota muutaman kerran.

 ”Mä luulen, et oon raskaana.” Ericka sanoi hiljaa katsoen yhä pöytää. ”Ai..” Lance totesi ja oli oikeasti pahoillaan. ”Mitä mä teen? Oikeesti? Kun, äiti saa varmasti hepulin ja mummo saa sydänkohtauksen ja mä oon vasta 17!” Ericka vuodatti tunteensa ja itku puski kovan kuoren läpi. Kyynelet virtasivat poskilla.

 ”Sori, mut tiedätsä, kuka sen isä on? Jos sä todellakin olet raskaana.” Lance kysyi uteliaisuutta puhkuen ja halusi palavasti tietää enemmän, vaikka olikin pahoillaan.

 Erickan omatunto kolkutti edelleen. Pitäisikö hänen kertoa ystävälleen totuus? Mutta siinähän menisi luottamus ja koko ystävyys. Ja hän varmasti heittäisi Erickan ulos koko kämpästäkin. Ei, nyt oli parempi valehdella.

 ”Öö, mun- mun agentti.” Ericka sopersi hädissään ja katsoi Lanceen, uskoiko tämä valkoisen – tai no, melko harmaan – valheen.

 Lance näytti olevan pahoillaan ja halasi ystäväänsä hellästi lohduttaen, ja Ericka puhkesi lohduttomaan itkuun.

 ”Tiedätkö, mitä sun pitäis nyt tehdä?” Lance sanoi ja katsoi Erickaa silmiin. ”No?” Ericka kysyi kyyneltensä seasta.

 ”Mene kotiin. Muakin kyllä ärsyttää, kun sun mallinura saattaa olla tässä – kun sun vartaloshan muuttuu ton raskauden myötä – mutta on se varmasti sen arvosta. Pääsisit näkee sun perhettäs, oothan sä ollut täällä jo melkein vuoden; 9 kuukautta.” Lance sanoi.

 Ericka pyyhki kyynelet poskiltaan ja hymyili Lancelle reippaasti. ”Niin mä teen. Kiitos Lance” Ericka sanoi ja rutisti taas kämppistään niin lujasti, kuin uskalsi.

---------------------------------------------------

 ”Jenah, tulehan tänne”, Rina sanoi Jenahille keittiössä. Jenah kummastui, sillä hänen anopillaan ei ollut ollut kahdenkeskeistä asiaa sitten sen kerran, kun Jenah oli hämmentynyt erittäin paljon tämän antamasta informaatiosta, josta oli hänen mustinsa mukaan noin kolme vuotta.

 Jenah teki työtä käskettyä ja tuli sivummalle Rinan viereen. ”Kuules. En ole vieläkään unohtanut sitä kertaa, kun olit muka ulalla siitä asiasta, mitä kerroin Thomasista. Siksi haluan esittää aselepoa. Sinä et vikittele häntä, enkä minä piikittele sinua. Sopiiko?”

 Jenah hämmentyi taas. Vieläkö tuo kääkkä kuvitteli hänen olevan Thomasin perään? Vainoharhainen mummeli.

 ”Selvä.” Jenah sanoi ja päätti pikaisesti olla leikissä mukana, vaikka hän ei aikoinut tehdä mitään toisin, kun eihän hän ollut yrittänyt mitään.

 Rina soi Jenahille lyhyen, pienen hymyn ja jatkoi taikinan tekemistä. 

---------------------------------------------------------

 Eräänä iltana Jenah ja Hilda pelasivat shakkia takapihalla. ”Ha, voitin!” Hilda iloitsi. Hänestä oli kasvanut vuosien varrella kaunis 14- vuotias, mutta kauneudestaan huolimatta – toisin kuin siskonsa – häntä ei oltu hyväksytty koulun cooleimpiin, mutta hän viihtyi istuessaan huoneessaan kirja nenässä kiinni tai musiikkia kuunnellen.

 ”Niin teit. Minun taitoni ovat vähän ruostuneet”, Jenah totesi haikeasti. ”Äiti, onko toi taksi?” Hilda osoitti pimeälle tielle.

 Jenah yritti siristellä ja nähdä, mikä niin suuri liikkui noin nopeasti. Taksi. Se tosiaan oli taksi!

 Jenah nielaisi kuuluvasti ja rykäisi. Kukahan heille pimeän aikaan tulisi taksilla? Ellei sitten.. Ericka. Mutta miksei tämä ollut ilmoittanut tulostaan? Jenah vähät välitti pienistä yksityiskohdista ja riemu kohosi hänen kasvoilleen. ”Luulen että siskosi tulee kotiin!” hän kiljaisi innoissaan ja syyhysi innosta päästä näkemään esikoisensa noin vuoden jälkeen.

 Hilda innostui yhtä paljon kuin äitinsä ja juoksi sisälle huutamaan kaikki iikat ylös ja ovelle.

 Jenah riensi ovelle heti ovikellon soitua koko perhe takanaan ja avasi oven. Ericka näytti upealta nuorelta naiselta, mutta..

 ”Heei kaikki!” Ericka tervehti iloisesti kaikkia, jotka hymyilivät hyväntahtoisesti. Ericka astui ovensuusta eteiseen. ”Miksi sä nyt tulit? Eikö sun pitänyt tulla vasta heinäkuussa? Ja nythän on vasta huhtikuu.” Hilda kysyi ja katsoi siskoaan kummissaan.

"No joo mut. Matkaan tuli pieni mutka. Tää penska tarvis kunnollisen perheen.” Ericka sanoi ja hymyili nolona ja kaikkien muiden ilmeet olivat kaikkea muuta, kuin hyväntahtoisia hymyjä.

---------------------------------------------------------

 
Siinäpä se. Ja vielä anteeksi, että osan tekemisessä kesti näin kauan, 6 viikkoa. :( 
Mutta anteeksi myös kököistä lavastuksista, joita saatoitte kokea osan aikana :--D Ja huomasin vasta nyt viimeisessä kohtauksessa Erickan puuttuvat matkalaukut. Sovitaan, että ne jäivät taksiin :)

 Osaa oli muuten älyttömän hauska tehdä, koska aina kun Jenah, Lilly, tai Ericka jutteli jonkun kanssa ne alkoivat 'riitelemään'. Varmaan Heidillä tai Charliella ollut jonkinlainen marisijageeni :(

Mutta, niitä kommentteja (joita vaadin!) :)